26.12.2013

Oon ihastunut ja hämmentynyt

Heippis jälleen! :)

Mä olen aivan sekaisin, hämilläni ja tunteet on ihan ristiriidassa keskenään. Reilussa parissa viikossa on tapahtunut PALJON. Päässä on ollut vaikka minkälaisia mietteitä ja oon ollut taas siellä sun täällä.

Aloitan kuitenkin arkipäiväisestä asiasta nimeltään koulu. Olen palannut kuluttamaan koulunpenkkiä. Maanantait tosin ovat vapaita koulusta. Perjantaisin päästään kello 12.00 aikoihin, mutta muuten koulua on n. klo 8-16. Koulussa on oikeasti ollut ihan mukavaa ja aineet on olleet tosi mielenkiintoisia, pääosin :). 

Tiistaisin alkaa aiheella koira & kissa. Olemme käyneet läpi sekä naaras koiran, että uroskoiran lisääntymiselimet, kiiman vaiheet yms. Olen toki tiennyt, että naaraskoirilla on juoksut sen 1-3 kertaa vuodessa ja että koiran mieliala saattaa hormonien takia heitellä hyvinkin paljon, mutta en ole tiennyt mitkä hormonit siellä vaikuttaa missäkin vaiheessa ja miten ne vaikuttavat koiran käytökseen. Nytpä tiedän senkin :). Pitäisi ihmisiä enemmän infota noista koiran juoksu asioistakin... 

Tiistai iltapäivisin meillä on terraarioeläin kurssi. Olen aina tykännyt käärmeistä ja liskoista, mutta niistäkään ei juuri ole ollut tietoa. Vielä en koe oppineeni paljoa tuolla kurssilla, mutta pikku hiljaa :). 

Keskiviikko päivät, etenkin aamut taas ovat jotain tappavaa. Ensin yrittäjyyttä, jonka jälkeen puhdistuskurssi. Puhdistuskurssi on ollut tähän asti teoreettinen, opeteltu erilaisia likatyyppejä, erilaisia puhdistusaineita yms. Edelleen olen sitä mieltä, että eläintenhoitajien pitäisi saada samalla myös siistijän ammatti tässä ohessa :D.

Torstaina meillä on akvaariokurssi, joka on mun mielestä ehkä mielenkiintoisin kurssi koko jaksossa. Olen oppinut tosi paljon akvaarioista, odotan innolla sitä että päästään käytännössä perustamaan ne akvaariot :). Haluan oman akvaarion, akvaarion tuijottaminen on lumoavaa. Akvaarion edessä voisi istua tuntikausia, kuten elävän tulenkin edessä. 
Joskus mua tosin ahdistaa se kalojen syyttävä katse.

Torstai iltapäivän kurssi kuulosti mielenkiintoiselta... aiheena kani & jyrsijät. Noh aihe itsessään joo, mutta sen opettajan opetustyyli. ARGH. Opettaja on itsessään mukava, mutta silti mulla alkaa kiehua päässä jo kun näen sen opettajan.
Perjantaisin on lintu kurssi joka on myös todella mielenkiintoinen :). 

Koulussa on siis kivaa, mutta samalla myös rankkaa. Päivät on pitkiä ja valoisa aika tulee vietettyä neljän seinän sisällä. Aamusta pitää lähteä jo vähän jälkeen seitsemän bussipysäkille ja koululta lähtee vasta kello 17.00 aikoihin bussi takaisin päin. Yleensä joudutaan istumaan koululla se 1,5 tuntia ennen kuin päästään bussiin. Se on todella turhauttavaa. 

Olen koulun jälkeen kirjoitellut muistiinpanoja uudestaan ylös. Vain sen takia, että oppisin asiat paremmin ja kunnolla. Tietysti yritän antaa aikaani omille eläimilleni mahdollisimman paljon kun olen kotona. Koulu stressaa.

Jos sanon, että olen väsynyt ihmiset alkaa heti valittaa mun syömisistä! Ok, se on osasyyllinen mutta on tässä nyt jotain muutakin kuin pelkkä syöminen. Inhoan sitä, että mun syömisistä valitetaan. Se on mun asia, mulla on valta päättää milloin syön ja mitä syön, kuinka paljon syön.
Oon tänään ihan pirun kiukkuisella päällä, ilman syytä. 

Sitten voisinkin kertoa mikä mua hämmentää niin kovin. Eräs mies. Tavattiin lenkillä ja ollaan nyt oltu yhteydessä päivittäin :). Se mies on ihana. Kummallista. Mä en ole ennen ihastunut mieheen. Ihastumisen tunne hämmentää paljon, mutta samalla tuntuu hyvältä. Toisaalta vähän pelottaa päästää ihmistä niin lähelle itseään, pelkään menettää. Mutta en mä loppuelämääni voi elää kuoressani ja pelätä, että sattuu. Jos sattuu se kovettaa ja kasvattaa mua, tulen selviämään siitä, jos sattuu. Vaikka en usko, että tää mies mua satuttaisi :). Hän on turvallinen ja ihana. 
Yleensä en oo tykännyt sellaisesta lässynlässynlää menosta, mutta tällä kertaa se on omalla tavallaan söpöä. 
Mitä ihmettä mulle tapahtuu?
Aivan kuin elämä olis heittänyt kuperkeikkaa, noin vain. 


"Rakastuneet ei nuku, ne ei malta,
pelko toisen menettämisestä tuntuu murskaavalta.
Ne juttelee ja rakastelee, imee voimaa toisistaan.
Sydän hakkaa niin, et sielu pelais sillä korista.
Veri alkaa kohista, kun uskallan kelaa sua. Mä, joka ei uskonu ees osaavansa rakastua.
Miten tällästä voi tälle reppanalle tapahtua, kuuntele maailma, nyt on pakko avautua.
Huutaa onnea, halata vastaan tulijoita, panna vitun siirappiset rakkauslaulut soimaan.
Tanssii pari senttii maan pinnan yläpuolella, ikävöidä kun näkee toisen vasta huomenna."

Steen1- Se tunne jolla ei oo nimeä


"Ei oo osunu kohdalleen, meijän tiet ei oo kohdanneet.
Ollu yksin ja saanu sen toimimaan.
Aina samanlaist vaiheiluu, hetken sekoiluu vaan ei muut.
Enkä etsiny oo edes tosissaan.

Olin aikeis luovuttaa, vuodet on luonu vaan kuoren sisintä puolustaa.
Vaik jakaa puolet vuoteestaan, ei oo tullu muutosta.
Hullulta kuullostaa, et joku avais meitsin uudestaan.

Se ei oo iskeny aiemmin näin, se oot sä, se oot sä.
Vaikee uskoo oot ensimmäinen joka sen sai aikaan.
Tällä kertaa meen täysillä päin. Nyt ei säästellä!
Jos kerrankin tää toimii.

Vedetty kölin ali, maksanu kalliin hinnan.
Siit, et väärän valinnan joskus päästin alle pinnan.
Aina joutunu pettyy, tajunnu edes kai en et vielä vois tulla nainen, joka muuttaa kaiken.
Omassa maailmassa mul liian iso talo täällä. Siellä venaillu et tulis oikeen halol päähän.
Ne puhuu et sen tuntee ku kunnol natsaa. Se joka alta jalat saa, sekasin pääst vatsaan.
Ku katseet etti ja kohtas. Molemmil petti pokka, katto et oisko se tossa.
Voiks olla totta? Alko elämäni takaa-ajokohtaus, tunnevuoristorata, rajaton vonkaus.
Enää en luule vaan tiedän, ei voi verrata. Tää on se mistä kirjois ja leffoissa kerrotaan.
Jos jotain oppinu sen et en enää säästele. Vaan päästän sen sisään, enkä järjellä säätele.
Ku vähiten odottaa, yht'äkkii se kolahtaa. Mistä vähiten olettaa ja saa sut pois tolaltaan.
Kun on kaikki kohallaan ei auta koheltaa, nyt on satsattava kovempaa.

Se ei oo iskeny aiemmin näin, se oot sä, se oot sä.
Vaikee uskoo oot ensimmäinen joka sen sai aikaan.
Tällä kertaa meen täysillä päin. Nyt ei säästellä!
Jos kerrankin tää toimii.

Kerrankin se osuu kohdalleen, tiet on vihdoinkin kohdanneet.
Sain enemmän ku mitä uskalsin toivookkaan.
Jätän taakseni kaiken muun, ei enää aihetta vaiheiluun.
Kaikki pottiin, me saadaan tää toimimaan.

Olin aikeis luovuttaa, vuodet on luonu vaan kuoren sisintä puolustaa.
Vaik jakaa puolet vuoteestaan, ei oo tullu muutosta.
Hullulta kuullostaa, et joku avais meitsin uudestaan.

Se ei oo iskeny aiemmin näin, se oot sä, se oot sä.
Vaikee uskoo oot ensimmäinen joka sen sai aikaan.
Tällä kertaa meen täysillä päin. Nyt ei säästellä!
Jos kerrankin tää toimii."

Elastinen- kerrankin

AAAAW! :). Mitä mulle tapahtuu?? Tää on kai jotain unta tai satua... Ihan utopistinen juttu koko juttu. Ei vaan tajua.

Hmm... Niin jos palaisin hetkeksi takas maan pinnalle noista pilvilinnoistani :D. Oon käynyt terapiassa ja ollaan käsitelty siellä yhtä tosi vaikeeta asiaa josta en halua kertoa. Vaikka haluan olla avoin ja olenkin niin tää on sellainen juttu, että ei. En haluisi puhua siitä lainkaan.

Oon ollut myös kummeillani, aika perus. Käytiin kiertelee kaupoissa, lähinnä limsa tarjousten perässä :D. Juonut limsaa nyt about 1,5l/päivä. Eilen meni noin litra limsaa ja litra energiajuomaa. Robin hoodista löytyi duudsoni limsoja 20 senttiä/tölkki, sisältää pantin. Elikkästä itse sisällön hinta oli vain 5 senttiä. Toki aikaa on kulunut myös vakiokahvilassa, ystävien seurassa. 
Ollaan käyty myös ystävä perheellä kylässä.

Käytiinhän me myös Lahdessa shoppaamassa. Eläintarvike liikkeeseen meni lähemmäs 80 euroa. Kissanhiekkaa, kissanlelua, kissan kuivaruokaa, koiralle luita ja muuta purtavaa, irtokarvakarsta... Pikkusiskolle ostin joululahjaksi lego friends paketin ja pehmolelun. Oli kuulema tykännyt :).

Toinen asia joka mua hämmentää on äitini ja tunteeni äitiäni kohtaan. Mä en ole vihainen, enkä katkera hänelle. Oon harkinnut jopa meneväni kahville hänen luokseen o_O. Muutenkin musta tuntuu, että suurin osa mun vihasta on hävinnyt taivaan tuuliin. Aika vapauttava tunne kun ei tarvitse olla jatkuvaan vihainen. Olen muutaman tekstiviestin vaihtanut äitini kanssa. On ollut todella hämmentävää ne muutamat jutut mitkä hän on kirjoittanut. Hän on kirjoittanut mm. "Olet arvokas ja hyvä juuri tuollaisenaan. Koulunumeroista riippumatta".
Äitini on AINA painottanut koulua ja koulutuksen merkitystä. En ole ollut oikein muuta kuin se koulutodistus. Eikä äidilläni muutenkaan ole ollut tapana kehua. Lisäksi äitini kirjoitti "Sinä itse päätät". WAU! Vihdoin ja viimein hän on päästänyt otteensa minusta. Antanut luvan elää omaa elämääni, ymmärtänyt sen että tämä ei ole hänen elämänsä, hänen päätöksensä vaan MINUN ikioma elämäni jolla teen mitä haluan :). 

Joulunaika on tähän asti mennyt mukavasti :). Ollaan oltu mun luona kummien kanssa. Kummitäti teki laatikot, joista söin jokaista ruokalusikallisen :). Mä tein joulusuklaa biscotteja, appelsiinisia pipareita, pipareita, herrasväen pikkuleipiä, lehtitaikina-juusto tsydeemeitä ja joulutorttuja :). 
Ei tunnu yhtään joululta johtuen ilmasta, mutta henkilökohtaisesti olen vain tyytyväinen, että ulkona on tuollainen ilma. 
Aattona koristelin vihdoin ja viimein pipareita... Enhän mä oo yrittänyt ku kaks vuotta koristella piparkakkuja :D. Aatto tuli löhöttyä ja vain oltua. Tv:stä oli pakko katsoa joulupukki ja noitarumpu, sekä joulutarina <3. Paljon muutakin tuli katsottua. Ihanaa, kun saa vain olla. 
Illalla kello 22.00 mentiin jouluyön hartauteen kirkkoon, jonka jälkeen katseltiin vielä televisiota ja juotiin teetä :). 

Eilinen, eli joulupäivä meni samalla kaavalla. 
Ai niin sainhan mä jouluaattona lahjojakin vaikka mitään en odottanutkaan :). Sain kahdet aitoa villaa olevat housut :). Nyt pysyy lämpimänä! Ja pöllö yö/olohousut. Ja pöllökuvioilla olevan "enkelikellon". Sekä dermosilin shampoon ja hoitoaineen :). 
Kummitädille kummisetä osti mun ehdotuksesta sodastream laitteen. 

Olin tuossa muuten sairaslomalla torstain ja perjantain. Mua vaan etoi kaikki ja huimasi, särki ja olin ihan kylmänhikinen. Terkka ei keksinyt syytä mun ololle, mutta käski lepäämään. Kyl mä sit lepäilinkin. Perjantaina menin kuitenkin koululle kummieni kanssa syömään joulupuuroa ja koulun kanssa kirkkoon. Itse joulujuhlaan en mennyt, koska mentiin keskelle metsää seisomaan :D. Noh oli siellä metsässä iso nuotio, jonka ympärillä laulettiin joululauluja :). 

Mä hypin ihan hirveesti tässä tekstissäni päivästä toiseen, ihan epäloogisessa järjestyksessä. Pannaan se tähän hämmennykseni piikkiin :). 

Huomenna olen lähdössä Joensuuhun "mummolaan". 

Diudiu... Ei kait tässä sen kummempia. Yritän ottaa ens postaukseen niitä valokuviakin. 

Miu, kurrrr, purrrr <3 Oon ihastunut ja hämmentynyt, on tunne vallannut mut kokonaan... 

9.12.2013

Materialismionnellisuutta

Hyvää joulukuuta kaikille :)

30.11 Olin mun isälläni ja siis näin niin hirveitä painajaisia joita en oo ikinä ennen nähnyt. Oikeastaan se oli kuin valveunta, välillä heräsin mutta en vaan voinut/jaksanut liikkua yhtään minnekkään. En tarkkaan niitä uniani muista, mut muistan että tappelin siinä unessa ystäväni kanssa ja kävelin lähes loppumattomia portaita kunnes portaiden päässä oli jotain haamuja, yritin huutaa mut en onnistunut. Sen jälkeen näin unta, että mut ja joitakin muitakin nuotia vangittiin koulussa, meidät heitettiin sellaiseen laatikkoon pää alaspäin ja sinne heitettiin jonkinnäköistä valkoista jauhetta, jossain välissä ne laatikot käännettiin vinoon, jonka jälkeen vihdoin oikeinpäin.... Yritin karata sieltä koulusta ja meinasin hukkua, sitten juoksin krokotiilejä karkuun, samoin susia. Yritin puolustautua jotain kettua vastaan. 

Yks toinen yö taas näin unta, että olin kummieni kanssa Puolassa hotellissa, siellä oli lasiseinäinen hissi jonka seiniin kiinnittelin imukupeilla lämpömittareita. Oltiinkin jossain pienessä kaupassa, myyjä puhu vähän niinkuin suomea, mutta ei kuitenkaan. Kaupassa oli paljon erilaisia hihamerkkejä, kaikissa oli valkoisella pohjalla mustaa tekstiä/kuviota. Kauppaan tuli joku jätkä ja selitteli puoliksi itselleen, että hienoja pöllö hihamerkkejä, yritin sanoa jotain mutta en saanut ääntä. Sen jälkeen huomasin korviksia, jotka oli samalla pieniä pusseja.

Huhhuh noita unia. Mistäköhän noi kertoo? Ehkä siitä, että tuntuu ettei mua kuunnella tai että en saa suutani auki. Siitä, että koen koulun olevan vankila mulle? Stressistä? En kuitenkaan koe olevani mitenkään stressaantunut tällä hetkellä, eikä koulukaan tuota ongelmia. Olen nyt tiistaista torstaihin koulussa kello 8-16 ja perjantaina klo 8-12. 
Koulussa on ollut kivoja ja mielenkiintoisia aiheita, miinus yrittäjyys. 
Ollaan puhuttu koirista, akvaarioista ja kaneista, sekä jyrsijöistä :). Mitä enemmän tiedän eläimistä sitä enemmän haluan kaikenmaailman elukoita itselleni. Ääh, resurssipula :D.

Anyway tollon 30 päivä olin isän kaa kiertelemässä kauppoja. Ostin ystävälle joululahjan ja glögiä. Samana iltana oli meinaan pikkujoulut :). Oli tosi mukavat pikkujoulut. Tehtiin pipareita ja joulutorttuja, kuunneltiin musiikkia, puhuttiin, pelattiin lautapelejä, hih. Yhdentoista jälkeen illalla hiipparoin takas isälle. 
Sunnuntaina olin jälleen isän kanssa kaupoilla ja huomasin, että Karisma kauppakeskukseen on tulossa punnitse & säästä liike... nam, nam nam :P.

Mun syöminen on tosin huonontunut :/, meinaan jouduin nostamaan masennuslääkkeen annosta. Vie multa täysin ruokahalun ja aiheuttaa etomista. Oon nyt kerran pari päivässä syönyt jotain neutraalia ja oikeastaan vain nestemäistä, maustamatonta jugurttia, pirtelöitä, puuroa... *huoh*.

Sunnuntaina täyttelin myös kelan papereita, että mä inhoan paperihommia! Mutta yllättävän kivuttomasti sain sen ihme kaavakkeen tehtyä. Haen psykoterapiaa kolmanneksi vuodeksi, joka mun pitäisi saada. Helpottunut olo, vaikka päätöstä ei ole vielä tullutkaan :). Olen edistynyt niin paljon terapiassa ja se on mulle oikeasti tosi tärkeää, että pääsen puhumaan asioistani ja saan näkökulmaa asioihin. Joskus mulle tulee epätodellinen olo siitä, että olen muuttunut niin paljon, positiiviseen suuntaan. Mietin, että oonko mä oikeesti tässä? Mun heikkouksista on tullutkin mun vahvuuksia.

Sunnuntai maanantai välinen yö tuli nukuttua vessan lattialla, kun se lääke pisti kaiken tulemaan ulos yläkautta. 

Näinpä maanantaina jälleen yhtä ystävää :). 

Tiistaista lähtien olenkin ollut pääosin koulussa torstaihin asti. Varasin pieneläin ja kissa-koirahoito viikot. Odotan etenkin pieneläinhoitoviikkoa. Tiedän, että ne on aika rankkoja molemmat viikot, kun pieneläinhoitolassa pitää olla aamulla klo 7-8, olla koulussa koulupäivä jonka jälkeen 3-4 tuntia pieneläimiä hoitamassa. Koirahoitoviikolla taas on aamusta, ruokatauolla, koulun jälkeen ja illasta hommaa. Mut silti odotan niitä viikkoja. Ainoastaan se, että pitää roudaa kamat koulun asuntolalle ja asuu siellä viikko on vähän häiritsevää.

Torstaina siirryin kummeilleni. Ihan perus viikonloppu, kiertelyä kaupoissa, puhumista ja silleen, aika perus :). Mut ostin seppälästä itselleni neuletakin... Neuletakit oli tarjouksessa 16,95e. Kauhee himoshoppaaja :D.

Seppälästä 16,95e

Tänään heräsin sitten keskellä yötä, eikä se uni tullut sen jälkeen. Menin terapiaan, jossa puhuttiin siitä mun edistymisestä. Oikeastaan olen huomannut sen, että en oikeasti välitä yhtään siitä mitä ihmiset musta puhuu. Ne ei tiedä mun kokemuksia, mun syitä toimia sillä tavalla kun toimin. Tää on mun elämä ja antaa ihmisten jauhaa, jos niitä niin paljon huvittaa. 

Oisin halunnut tehdä tänään ekaa kertaa elämässäni piparitaikinan ja leipoa jotain muutakin, mutta eihän mulle ollut tullut rahaa hakea niitä kaikkia tarvikkeita :/. Kävin ostaa vaan jotain "pakollista". Ehkä huomenna tulee rahaa ja leivon huomenna. 

En tykkää yhtään kylmyydestä ja pakkasesta, mut loppujen lopuks tuolla on aika kiva ja raikas ilma. Vaatetta vaan päälle ni kyllä tarkenee :). Tossa yks talvikuva, joo mun ikkunasta otettu :D.


Ai niin ostin/sain joskus lähiaikoina ystävältäni vaatteita. Niitä en jaksanut kuvata, yhdet kengät kuvasin vaikka ei noi kengät näytä kuvassa yhtä hyvältä kuin livenä.

Ostin sieltä Puolasta niitä tavaroita niin tästä olis sit niistä kuvia.

Vihkoja n. 20snt kappale

Pöllö t-paita n.10e


Pöllö kaulakoru/kello n.3e

Käsien lämmitin n.3e

"zippo" 5e

Ja korviksia n.0,75e/pari. Oon pilleripää :D
Noinh ja ostin teetäkin Puolasta, päätin kuvata tähän nyt kaikki paketeissa olevat teeni + irtoteet. Mulla on vielä sellainen peltirasia (mikä lie) jossa on irtopusseja teetä, että onhan tota teetä mullekkin vähän kertynyt :D


Ja loppuun vielä Mimitykseltä terkkuja kaikille!



  


29.11.2013

Greetings from Poland

Heips ja terkkuja Puolasta! 

Tähän postaukseen tulee aikasta paljon kuvia, jotka on rakkaan kummitätini ottamia :).  Tekstiäkin varmana aikasta paljon. Mut jos alotetaan ihan tosta 20.11 kertomaan mitä oon hommaillut ja missä ollut yms. Okei, en tiedä kiinnostaako ketään, mutta mä haluan kirjoittaa :D.

20.11 Mä pakkasin kamat ja otin koiran mukaan. Isä haki koiran linja-auto asemalta jonka jälkeen mä hyppäsin bussiin jolla menin kummeilleni. Käytiin pyörimässä vähän kaupoissa ja vakiokahvilassa kahvilla, sielläkin oli ystävä :). 
Tiesin, että olen lähdössä matkalle torstai aamusta kummieni kanssa, mutta en oikeastaan yhtään tiennyt minne. Tiesin vain sen, että lennetään, kyseessä on joku euroopan maa jossa on suunilleen samanlainen ilmasto kuin Suomessa. 
Noh heitettiin kummisedän äiti kaupunkiin ja hän vahingossa sanoi meidän matkakohteen. Se oli Puola. En lainkaan tiennyt mitä reissu pitäisi sisällään muuten. En edes tiennyt lennetäänkö me torstaina vaiko perjantaina.
Aika jännää ja mukavaa lähteä reissuun tuolla tavoin, että ei tiiä lähes mitään reissun sisällöstä. Mietin, että jos olisin yhteydessä äitiini niin hän varmaan olisi estänyt mun matkalle lähdön. Kun voi sattua vaikka mitä ja en tiiä yhtään mihin oon menossa... 
Ei sais ottaa mitään riskejä yms. Onneksi en ole äitiini yhteydessä, joten ei tarvinnut kuunnella miltään taholta mitään valitusta taikka narinaa. 
Vaikka täytyy myöntää, että pari vuotta sitten en välttis olisi osannut rentoutua ja vain antaa asioiden sujua omalla painollaan... Olisin varmaan stressannut aivan äärettömän paljon. Mut nyt vaan olin iloinen, että ei tarvinnut miettiä mitään, kuhan vain menin mukana :).

Torstai aamusta hypättiin autoon ja ajettiin auto lahteen. Älysin siinä välissä, kun käännyttiin Lahteen yhdeltä rampilta, että mennään Lahteen. Veikkailin, että mentäisiin junalla Helsinkiin päin ja sitten veikkaus vaihtuikin siihen, että mennään bussilla Helsinki-Vantaalle.
Juotiin teet/kahvit matkahuollolla asemaravintolassa. Höpöteltiin ja naurettiin :D. "Homo ei ole lesboseksuaali, mutta lesbo on homoseksuaali. Missä tasa-arvo?" :D
Noh siinä välissä alkoi ihmetyttää, kun hypättiin Turkuun menevään bussiin... Bussimatka oli maksettu etukäteen ja bussiin mentäessä piti näyttää passi, jotenkin huvittavaa. Ei näköjään busseihinkaan pääse ilman passia!
Jäätiin pois Turun linja-auto asemalla ja mentiin johonkin kahvilaan. En ny muista nimeä mutta kuitenkin. Sitte lähdettiin suunnistamaan jonnekkin. En tietenkään tiennyt vielä mihin. 
Myö päädyttiin sellaiseen paikkaan kuin Turku hostel. Ennen en ole ollut tuollaisissa "retkimajoissa", mutta uusi ja mukava kokemus. Ja hei mä söin puolikkaan mozzarella pizzan, wou! :). Käytiin myöskin Turussa kaupungilla ja jotenkin kummasti eksyin punnitse & säästä liikkeeseen ostamaan pähklää :P



Hostel Turun sisäänkäynti

Hostel Turun aula

Yön jälkeen lähdettiin bussilla Turun lentokentälle. Lento oli vähän myöhässä, mutta eipä tuo oikeastaan haitannut. Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin niin en pelkää lentämistä, mutta pelkään turvatarkastusta, vaikka mulla ei mitään salattavaa olekkaan. Olen kerran jättänyt Espanjan matkan väliin sen takia, että pelkäsin turvatarkastusta. Joopa, tottakai se metallinpaljastin piippas mun kohdalla. Mut ei siinä ollut mitään hätää, kun ei mulla mitään sellaista ollut mitä koneeseen ei saisi matkustamoon viedä. Luulen, että hiuspidennysten klipsit ja/tai mun lävistyskorut piippasivat.
Me lennettiin wizzairilla ja lento sujui yllättävän nopeasti. Kuuntelin musiikkia lennon ajan.
Meijän kone
Puolaan lennettiin ja tarkemmin sanottuna Gdanskeen. Mentiin ihan ylitäydellä bussilla keskustaan. Siellä etsittiin meidän majoituspaikka elikkä Stay inn hostel. Ei tietoa mikä sen paikan erottaa hotellista. Siellä oli uudet ja siistit huoneet, televisio... kaikki mitä hotellissakin on.  Tässä linkki kyseisen paikan sivuille: Stay inn hostel gdansk
Yhteisissä tiloissa oli varusteltu keittiö, sohvaryhmä, televisio, wii-pelikonsoli ja tietokone. Oikein viihtyisä paikka :). 
Stay inn hostel, meijän huone


Majottautumisen jälkeen lähdettiin liikenteeseen. Puola, Gdansk siis WAU!! Ei paljon muuta voi sanoa. Kertakaikkiaan upea paikka, vanhoja upeita rakennuksia, valoja, pieniä yksityiskohtia. Alla muutama kuva kyseisestä paikasta, mutta on sanottava että kuvat ei kerro puoliakaan paikan hienoudesta, kyllä se paikka pitää livenä nähdä ja kokea. Ainakin mä ihastuin kyseiseen paikkaan :).













Käveltiin ja ihmeteltiin, katseltiin ruokapaikkaa ja ruokapaikkojen hintoja. Puolassa on todellakin halpaa! Päädyttiin ravintolaan jossa sai valita onko sisätiloissa vaiko ulkona laivassa, tottakai se oli katettu se laiva. Mie join laten, jonka jälkeen join pari kuppia sitruunateetä. Kummit söi... Miettii, että tosi iso täytetty uuniperuna annos maksoi euroissa noin 4,5e ja lähes samanverran maksoi 7 sellaista pinaattijuttua + muut härpäkkeet kanssa siihen annokseen. 
Tossa laivassa syötiin

Ravintola laivan sisäpuolelta

Ravintola laivan sisäpuolelta
Jatkettiin kävelyä ja ihmettelyä, wau... osaa muutakaan sanoa. Päädyttiin kahville costa coffee heaven nimiseen paikkaan. Mä otin gingerbred laten ja kummitäti chilisuklaa laten. Ne kupit oli varmaan neljän desin kokoisia... Mun latte oli taivaallisen hyvää ja kummienkin latte :P. Ne olikin lähes ainoat hyvät kahvit koko reissun aikana. Puolassa ei vaan osata keittää kahvia, se on sellaista järkyttävän vahvaa ja pahaa, mustaa tököttiä.
chilisuklaa latte

 Kahvilla käynnin jälkeen haettiin jostain kaupasta elintarvikkeita. Hostellilla käväisy välillä, jonka jälkeen päädyttiin läheiseen baariin, joka oli nimeltään Browar Piwna. Mie join tummanoluen ja kummitäti jonkun vehnäoluen. Ihan hyviähän ne oli :). Kummisetä otti jääkahvin. Mukava paikka muuten, mutta vähän turhan meluisa.




Gdanske tuntui jotenkin turvalliselta kaupungilta. Ei kännissä olevia ihmisiä riehumassa ja örveltämässä, siistit kadut, ei tunkeilevia kerjäläisiä... Vaikka siellä saa myydä alkoholia kellon ympäri niin silti ne ihmiset ei olleet siellä humalassa tai ainakaan rähinöineet. Puolan kieli on tosi hankalaa, tyyliin pelkkää z,w,c ja s kirjaimia peräkkäin. Opin mä mikä on kananmunat puolan kielellä :D. Ne on "jaja" ja liivatteen opin se on "zelatin"... Muuta en oikein muistakkaan :D. Puolalaiset ihmiset vaikutti jotenkin persoonattomilta?? Jokaisella tuntui olevan päällä vain mustaa, harmaata, tummansinistä ja tummanvihreetä. Lähes kaikilla naisilla oli musta minihame ja saapikkaat... Miehillä kaikilla oli lyhyet hiukset ja naisilla pitkät. 

Käveltiin yhdellä kadulla joku Dluga. Vähän niinkuin "pääkatu", se oli lähes täynnä ravintoloita ja kahviloita. Välillä mulle tuli vähän epätodellinen olo. Outoa. Outoa, että olen Puolassa, outoa että lähden vain matkaan, outoa että kukaan ei ole rajoittamassa mua. Tässä mä oon ja outoa miten aika kuluu, kaikki muuttuu. Kuinka kiitollinen olenkaan. En tiiä, ihanaa kun saa vaan elää, samalla niiin outoa. 

Illasta tai yöstä, kun päästiin majapaikkaan niin käväistiin vielä netissä tarkistamassa seuraavan päivän aikataulut. Aamusta syötiin hostellin aamiainen, joka oli lähinnä aamupala. Puolalaisilla on hyvin outo käsitys aamupalasta... Yhtä taikka kahta leipää ja leivän päällisiä (kurkkua, juustoa, tomaattia ja jtn leikkelettä). Öh... käsittääkseni se on Puolassa vielä hyvä aamupala, mut minkälainen on sitten huono aamupala, jos hyvä on tollainen?? Hyvä kuitenkin, että oli edes jotain syömistä tarjolla.

Mentiin bussilla ja ratikalla eläintarhaan. Eläintarhan nimi oli gdansk zoo ja tässä kyseisen paikan nettiosoite, eläintarha  Pääosin nuo sivut on Puolan kieliset, mut sieltä pitäis löytyä se määrä kuinka paljon on mitäkin eläimiä ja mitäkin lajeja. Se eläintarha oli todella suuri, luonto oli upeaa siellä. Eläimiä oli paljon ja niillä oli siellä tosi hyvin elintilaa. Ne aitaukset oli osittain suuniteltu sillä tavoin, että näytti ettei olis aitoja ollenkaan. Mä olin tietty aivan innoissani eläimistä<3 Tuolla oli paaaljon eläimiä. Apinoita olis jaksanut seurata vaikka kuinka kauan. On ne kyllä niin ihmismäisiä. Näinpähän ekaa kertaa pingviinejäkin livenä. Pingviinit pitävät kyllä tosi outoa ääntä :D. 
Eläintarhassa oli vapaana maatiaiskissoja, kolme nähtiin ja kaksi niistä oli todella ihmisrakkaita. Ne tuli luokse silitettäväksi :). 












Oltiin eläintarhassa vähän ennen kymmentä ja lähdettiin kahden aikoihin pois, että se kertoo jotain eläintarhan laajudesta. Kahden jälkeen liikuimme julkisilla kulkuneuvoilla (niillä kulkeminen on tuolla halpaa) Lidl kauppaan, joka oli paljon laajempi kuin Suomen lidlit. Lidlin jälkeen mentiinkin ostoskeskukseen. Ostin sieltä pöllö aiheisen käsien lämmittimen. Hinta euroissa n.3e. Oli tietty muitakin pöllö aiheisia tavaroita, mut eipä niitä raaskinut ostaa.
Kummit söi bioway nimisessä kasvisruokapaikassa. Mie join kahvin. Siirryttiin siitä hostellille.

Kuten sanottua Puolan kieli kuulostaa aikasta järkyttävän vaikealle. Mietin miltäköhän Suomen kieli kuulostaa puolalaisten korvaan? Ja tunnistiko puolalaiset mistä maasta me tullaan? Suomen kielikin on hyvin vaikea kieli, tiedetään. Itse osaa ees suomenkieltä kunnollaan :D. Välillä tuntuu siltä.

Pienen lepäilyn jälkeen oli suunta jälleen ulos. Ihmisiä oli ulkona lauantaina enemmän kuin perjantaina. Mentiin "kahville", syötiin jäätelöannokset :P. Mulla oli joku suklainen...
Miun jäätelö annos

Herättiin la-su välisenä yönä palohälytykseen. Oli kyllä nopea herätys, äkkiä housut jalkaan ja huppari päälle. Olin just pukemassa kenkiä, kun hälytys loppui. Kummitäti kävi respassa/infossa varmistamassa, että onko oikeasti joku palo vaiko ei. Onneksi ei ollut. Kyllä se säikäytti, kun keskellä yötä heräsi hälytykseen. Sydän löit älyttömästi. Vaikka usein on "turhia" palohälytyksiä niin silti pitää mun mielestä toimia... Se voi olla sen yhden kerran oikea ja hupsis, jos jää vain sen takia loukkuun palavaan rakennukseen, että ajatteli "Äh, taas joku hälytys.  Tuskin taaskaan on mitään, jäänpä nukkumaan."

Aamupalan jälkeen vaihdettiin majapaikkaa. Mentiin Gotyk house nimiseen hotelliin. Kyseinen rakennus on gdanskin vanhin rakennus ja Kopernikuksen talo. Hieno paikka. Meillä oli oma sisäänkäynti. Kuvia löytyy seuraavasta linkistä: http://gotykhouse.eu/en/
Aamusta jätettiin hotellille tavarat. Käväistiin Marian katetdraalissa, upea paikka. En ole millään lailla uskovainen, mut kirkot yms. on upeita paikkoja ja niissä on sellainen jännä fiilis jota en osaa selittää. 
Käpättiin kauppakeskukseen. Käytiin kahvilla, mä söin appelsiini jäätelöä, namskis. Eipä siellä kauppakeskuksessa hirveästi liikkeitä ollut. Kauppakeskuksessa oli pieni elokuvateatteri jossa kävimme katsomassa 5D elokuvan tai oikeastaan kaksi, ne tuli ihan peräkkäin. Oli ihan hieno kokemus :). Mutta jotenkin se tuolien liikkuminen ehkä rikkoi sitä elokuvan "aitoutta". Kokemus sinänsä kuiteskii :) Nopeasti googlailin niin löysin tämmöisen videon kyseisestä paikasta: http://www.youtube.com/watch?v=7j4_U-N_PcU
Että joo, ne penkit heiluu aikasta paljon elokuvan aikana :D.

Käytiin hotellilla ottamassa huone haltuun ja mentiin toiseen kauppakeskukseen. Iso ja hieno kauppakeskus joo, mut jotenkin tylsähkö. 

Kauppakeskus Manhattan


 Ulkona oli kova tuuli ja sade. Käytiin syömässä jossain da grasso pizzeriassa. Mie otin suklaakakun palan + kahvin. Kummit otti pizzat, halkaisija 42cm. Pizzojen kanssa tuli kahta eri kastiketta jota sai siihen pizzan päälle laittaa. Mä söin molemmista yhden palan, hyviä pizzoja olivat molemmat ja niistä jäi jäljelle niin paljon, että riitti seuraavallekkin päivälle.




Tultiin kaupan kautta hotellille. Hotellissa join alkoholittoman oluen, jonka makuna oli kahvi. 
Myöhemmin illasta käytiin läheisessä coco nimisessä ravintolassa/baarissa juomassa irish coffeet. Juoma oli ihan hyvää, mutta palvelu oli aikasta ynseää :/. Puolassa on tapana jättää tippiä, mutta tähän paikkaan ei todellakaan jätetty!
Mentiin hotellille taasen ja hotellissa juotiin kahvit.

Maanantaina mentiin taasen kauppakeskukseen, ostettiin sieltä matkalaukku. Itselleni ostin sieltä sen Nivean uutuuden, suihkussa käytettävän rasvan, sekä teepaketin ja purkkaa. Isälle ostin karkkia, ystävälle ostin joululahjan ja tuleviin pikkujouluihin sellaisia hmm... sellaisia syötäviä :D

Päädyttiin sellaiseen pieneen kauppaan josta ostin moooonta paria korviksia. Pilleri- ja vetskari korviksia... 0,75snt/pari euroissa. Nyt oon pilleripää, kun on pillereitä korvissa ;D. Itselleni ostin pöllö kaulakorukellon :). Ystävälle ostin tuliaisiksi maustettuja sätkäpapereita.. Isälle ostin kitaranmuotoisen avaimenperän tuliaisiksi.

Iltakävelyllä käväistiin ja päädyttiin juomaan smoothiet yoogurtteria nimiseen paikkaan. 
Kuulostaa siltä, että koko reissu on ollut vain syömistä ja juomista, mutta ei. On ollut PALJON muutakin. On ollut naurua, puhetta, kävelyä, ihmeteltävää, nähtävyyksiä, ihailua, katselua, kokemuksia yms. Ihanaa, kun on vaan osannut elää miettimättä ja murehtimatta typeriä asioita.
Kunpa vois elää aina näin, unohtaa kaiken vakavan mitä on huomenna ja vittu ikinä! Juhlia pari viikkoa, heilua hulluna humalassa, olla, unohtaa, nauttia.
Tiedänhän mä, että ei niin vaan voi olla aina. Elämässä on paljon asioita, suoritettavia juttuja, ikäviä juttuja ja silti ne on tehtävä. Mun on kannettava vastuu itsestäni ja eläimistäni. 

Oon aina ollut tunnollinen, vastuuntuntoinen, kiltti, mielyttäjä. Oon unohtanut itseni. Huomioinut aina muut, jättänyt omat tarpeeni huomioimatta muiden takia. Viha ja kyllästyminen on kasvanut mun sisällä aikasta suureksi. Haluisin vain nauttia ja elää. En jaksais niellä kaikkea paskaa, enkä suorittaa. Mä tahdon vapauden, irti aikatauluista ja kahleista.
Anyway matkalla sain elää, olla vapaa ja nauttia :).

Takas maanantai iltaan. Kun smoothiet oli juotu käveltiin Rossman nimiseen "kemikaalioon". Tulipa ostettua ihorasvoja. Mulla on ollut pienenpänä ihan älyttömän atooppinen iho. Oon ollut helisemässä tän ihon kanssa, on ollut vaikka mitä rasvaa, lääkerasvaa, valohoitoja.
Nyt ihoni on kuitenkin aika hyvässä kunnossa ja haluan, että iho myös pysyy suht hyvässä kunnossa :). Jotkut arvet vaan häiritsee :/. Rasvat oli halpoja joku 2e/purkki ja purkit oli 100millilitrasta ylöspäin kooltaan. 
Hotellissa join oluen, jossa oli lisäksi tequilaa, guarnaa ja jotain cachacaata o_O.

Vikana kokonaisena päivänä Puolassa lähdettiin kiertämään museoita. Mentiin ensin meripihka museoon. Oli sattumalta ilmainen sisäänpääsy. Hienojahan ne meripihkan palaset ja niistä tehdyt jutut on joo, mut no vähän yliarvostettu juttu kuitenkin. 

Lisää kuvateksti





Meripihka museon piha
Diuh, pää ei toimi. En meinaan muista missä museossa käytiin missäkin välissä. Jokatapauksessa käytiin hotellin yhteydessä olevassa minimuseossa, joka kertoi tästä herra Kopernikuksesta. Sieltä ostettiin teetä :P. Ja jossain välissä käytiin argeologisessa museossa. Kiivettiin sellaiset järkyn korkeat portaat obsevatorio torniin... Alla kuvia joita sieltä tornista on otettu.




Näyttelyt argeologisessa museossa oli sinällään ihan mielenkiintoisia, mut toistivat itseään aika paljon. Tyyliin kaikki esineet oli maljoja, ruukkuja tmv. Oli siellä tietty muutakin. Mielenkiintoisimpia oli erilaiset luut. Argeologisen museon jälkeen mentiin lelumuseoon, hienoja vanhanajan leluja.

Riina Niira
Käväistiin syömässä Green way nimisessä kasvisruoka ravintolassa. Mä otin kreikkalaisen salaatin ja puolukkamehun. Kummit otti molemmat lämpimät ruuat + oman mehun. 

Kreikkalainen salaatti

Kummien ruuat + mehut
Noi ylläolevat annokset ja juomat maksoivat yhteensä alle 12 euroa, että näin.

Käytiin pyörimässä Madison ostoskeskuksessa. Ostin sieltä pöllö t-paidan.  Elintarvike kaupasta ostin itselleni teetä.

Keskiviikkona mentiin taxilla lentokentälle, juotiin  jättikupit järkyttävän pahaa kahvia ja postitettiin postikortit. Tällä kertaa en piipannut turvatarkastuksessa, huh. 
Lennettiin Suomeen, Turkuun. Käväistiin syömässä Raxsissa, söin vähän salaattia jonka jälkeen mätin kaksin käsin jäätelöä ja muuta makeaa. 

Bussilla lahteen ja lahdesta mun luo Vääksyyn. Torstai päivällä tulin Lahteen. Kävin terapiassa. Keskusteltiin terapian jatkosta, siihen liittyvistä käytännön jutuista ja mun voinnista + miten mun oloa voisi helpottaa. Terapian jälkeen hain koiran ja käveltiin lenkki ystävän kotiin. Höpöteltiin. 
Illasta tulin isälle. 

Tänään näin ystävää, joka piristi mun päivääni todella paljon :). Tiiän, että mulla on paljon ihmisiä jotka tukee mua ja seisoo mun puolella. Huomenna olisi pikkujoulut...

Lunta on tullut maahan ja muutama aste pakkasta on, aika mukava keli mun mielestä :).