6.1.2014

Piti tehdä itsemurha, mutta tulikin intohimo elää

Heips jälleen :).

Kerron tässä postauksessa myös loppuvuodesta 2013, kuten tämän vuoden alustakin. Mutta ensin haluan hypätä hetkeksi käymään menneisyydessäni. Miksikö?
Menneisyydessäni on paljon, paljon asioita. Jokainen asia on vaikuttanut minuun ihmisenä, milloin negatiivisesti ja millopin postitiivisesti. Olen tähän mennessä saanut käsiteltyä historiastani paljon asioita, mutta haluan käydä vielä ne läpi... Yleensä menneiden vatvominen on turhaa, mutta nyt koen sen tarpeelliseksi. Olen muuttunut niin paljon, että huhhuh. En olisi ikinä uskonut, että voisin oikeasti olla tyytyväinen elämääni ja itseeni. En uskonut, että voisin olla kiitollinen elämästä ja monesta muusta asiasta. En uskonut, että pystyisin nauttimaan elämästä. 

Pienenä olin arka, ujo ja hiljainen. Vetäydyin omiin maailmoihini ja vain muutama kaveri pääsi sisään siihen maailmaan. Useinmiten riitauduin ikäisteni kanssa, en tiedä miksi. Sain hallitsemattomia raivokohtauksia, useinmiten vihasin kaikkea... Jo pienenä. Piirsin paljon ja sanottiin, että minusta tulee taiteilija. Piirsin vankiloita lapsille. Lapset joutuivat sinne ja siellä ne "etenivät" pikku hiljaa... Kun ne osasi käyttäytyä tarpeeksi hyvin ne pääsi vapaaksi. Älkää kysykö mitä pienessä päässäni on silloin liikkunut, en tiedä. Mutta eiköhän tuo kerro jonkinlaisesta pahasta olosta pienellä lapsella? 
Vihasin päiväkotia, en suostunut leikkimään kuin yhden tietyn päiväkodin hoitajan kanssa. Riitelin kaikkien lapsien kanssa ja aamusta vedin tietysti aina raivarit. 
Pääsin perhepäivähoitoon, jossa oli jo mukavempaa. Tosin osasin raivota silloinkin. Jos jokin ei mennyt mieleni mukaan niin se raivon määrä. 
Olin lapsena väkivaltainen vanhempiani ja muita lapsia kohtaan. Muistan hyvin yhdenkin lapsille suunnatun tapahtuman. Vanhempani olivat mukana järjestämässä sitä. Siellä oli erilaisia rasteja. Yhdessä piti heittää seivästä ja joku poika oli mua ennen. Sehän ei mulle sopinut, vaan mun piti tietysti päästä heittämään ensin. Juoksin sen pojan perässä niin kauan, että sain lyötyä sitä. 
Äitini on sanonut minulle joskus, kun olin teini-iässä että mussa on ollut lapsesta asti jotain outoa. Ehkä onkin?
En tiedä onko mussa ollut jo silloin jotain outoa. Enkä tiedä mistä se johtui, mutta olen varma että mulla on lapsena jo ollut huono-olo henkisesti. Tottakai geenit ja ympäristö vaikuttaa, mutta en syytä ketään enää. 
Joskus eskarissa ollessani vanhemmat erosivat ja isä muutti toiseen kaupunkiin.
Eroa pidetään aina jotenkin hirveänä juttuna lapselle, mutta mä en ole kokenut vanhempieni eroa millään lailla huonona juttuna tmv. 
Jäin äidilleni asumaan ja ala-aste alkoi. Mitäkö muistan ensimmäisestä luokasta?
Opettajan nimen. Muutaman luokkalaisen nimen. Aapiskirjan. Sen kun opettaja töinäisi mut päin seinää. Sen kun pari poikaa kiljui ihan täysiä mun korvan vieressä ja mä pyysin niitä olemaan hiljaa. Sen kun mua haukuttiin, tökittiin terävillä lyijykynillä... Ylipäätään kiusattiin. Opin vihaamaan ja pelkäämään ihmisiä entisestään. 
Koulun jälkeen menin iltapäivä kerhoon, josta en oikeastaan muista mitään. Iltapäiväkerhon jälkeen menin perhepäivähoitajalleni ja sieltä käppäilin illasta yksin kotio. Äiti tuli kotiin, kun tuli. Nykyään tuota sanottaisi lapsen heitteille jätöksi. 
Toiselta luokalta en muista oikeastaan muuta kuin sen kerran, kun mua lyötiin oikein kunnolla. 
Ja sen, että MUN piti pyytää anteeksi mun lyöjältä. 
Joopajoo... 
Halusin kiusauksen takia muuttaa isälleni. Sain muuttaa ja kaikki alkoi menemään paremmin. 
Olin lapsena järkyttävän mustasukkainen, enkä hyväksynyt sitä että isä seurusteli jonkun naisen kanssa. Isän eka naisystävä... no joo, sain sen kanssa aikaiseksi sellaisia tappeluita, että huhhuh. Yleensä isän naisystävä hyökkäsi mua vastaan sanomalla "Ei sun isäs susta välitä". Tiesi itsekkin sen olevan valhe. 
Kaikista naurettavinta oli kuitenkin äitini toiminta silloin, kun isälläni oli uusi naisystävä. Se oli isästäni kai niin mustasukkainen, että pisti välit poikki isäni kanssa, sekä minun kanssani. Äitini ei kestänyt nähdä mua silloin kun isäni seurusteli. 

Joopa, iskä alkoi juoda alkoholia ja masentui vakavasti. Mua alettiin jälleen kiusata koulussa. Ala-asteen lopussa mun suurin pelkoni oli koulu. Ja siinä välissä mä aloin itse oireilla... 
12 vuotiaana halusin kuolla.

Muutin takaisin äidilleni, joka taisi olla aikamoinen virhe. 
Tottakai ylä-asteella oli ne samat tyypit jotka kiusasi mua ekalla ja tokalla luokalla. Jatkoivat sitten siitä mihin jäivät. Äippähän oli siinä välissä vääntänyt kakaran, jonka hoito jäi mun vastuulle.
13 vuotiaana päivät meni koulussa, iltapäivästä hain siskon tarhasta ja loppuilta menikin siskoa hoitaessa. 
Oon hävittänyt (kait?) ne päiväkirjat joita silloin kirjoittelin, mutta siinä välissä olin päättänyt että tapan itseni.

Muutettiin äidin ja siskon kanssa Jyväskylään. Aluksi sain paljon kavereita koulusta ja se tuntui tottakai hyvältä. Pikku hiljaa mun mieli vaan musteni, musteni ja musteni... 
Kahdeksannella luokalla lähes välttelin ihmisiä. Kukaan ei saanut tulla mun lähelle. Olin arka, ahdistunut ja vihainen. Tilanne meni koko ajan huonommaksi ja huonommaksi.
Aloin lintsata koulusta, koska pelkäsin koulua. Koska mä en välittänyt... Se oli ihan sama minkä numeron mä saan mistäkin kurssista tai pääsenkö edes läpi, koska olin päättänyt tappaa itseni. 
Olisi luullut, että opettajat olisivat kiinnittäneet huomiota poissaoloihini... Yhdessä jaksossa olin poissa 87 tuntia... Viikkotunteja oli 33 ja olikohan se jakso 6 viikkoa. Varsinkin siihen olisi luullut opettajien kiinnittävän huomiota, että saatoin olla kahdella ensimmäisellä aamutunnilla ja olla seuraavat kaksi tuntia poissa tunneilta ja mennä taas tunneille. Usein lintsasin vielä sillä tavalla, että hilluin koulun käytävillä ne ajat jotka lintsasin.
Mulla oli silloin tasan kaksi ihmistä jotka tiesi mun elämästä, joilla oli aikaa mulle, joita kiinnosti.
Mun kummit. 
Oikeastaan he muistavat paremmin mun ylä-aste ajan kuin minä itse. Olin niin sekaisin, väsynyt, pohjalla, masentunut, kyllästynyt. 
Jossain välissä älysin hakea apua... Lääkäri kirjoitti sinä päivänä mun papereihin, että olen suidisiaalinen. Minut meinattiin samana päivänä kirjata nuoriso psykiatrian osastolle sisään.
Mä en muista mitä ihmettä selitin lääkärille, mutta jotenkin onnistuin puhumaan että ei tarvitse viedä mua sinne osastolle.
Mun äitini... se vihasi mua sinä päivänä. Se ei ymmärtänyt, että olin hakenut apua itselleni. Se piti sitä jonain kostona hänelle. 
Mulla oli tapana viillellä tuolloin, päivittäin. Ei, se ei todellakaan ole huomionhakua. Ei, se ei ole vain teinien hommaa. 
Mä piilotin mun viiltely jäljet. Silloin se oli lähes ainoa selviytymiskeino. Kun on tarpeeksi ahdistunut, masentunut niin silloin ei todellakaan arvosta itseään ja silloin todellakin tekee ihan mitä tahansa, että se olo lähtisi pois. Konkreettinen fyysinen kipu auttaa hetkeksi unohtamaan henkisen pahan olon. 

Jollain kummallisella tavalla pääsin peruskoulun läpi ja pääsin jopa hakemaani lukioon. Steiner lukioon. Mä panostin kouluun ja kai mä henkisesti voin jo vähän paremmin, mutta kunnossa en ollut. Mulle iski päälle maanisen psykoosin.
Psykoosi... Silloin maailma oli hyvinhyvinhyvin kummallinen paikka. Mä en tarvinnut unta, mä en tarvinnut mitään. Mä nukuin yössä 2-4 tuntia, mä kävin koulussa, mä hoidin koiran, mä näin kavereita, mä kävin nyrkkeilemässä, mä soitin poikkihuilua, mä hoidin pikkusiskoa...
Tein kaikkea outoa ja sekopäistä silloin.
Mun persoona muuttui silloin ihan täysin, en ollut lainkaan oma itseni. Olin varmasti hyvin rasittava ihminen. 

Psykoosi oli kuitenkin yksi asia joka auttoi mua selviämään. Ilman psykoosia tuskin olisin uskaltanut tehdä ratkaisua joka muutti mun koko elämän.
Karata kotoa.

Sunnuntai aamuna, olin nukkumassa. Äitini tulee huoneeseeni huutamaan, koska en ollut tulostanut hänelle yhtä paperia ajoissa. Sen jälkeen hän tulee repimään hiuksista ja lyö.
Mietin kaksi tuntia päätöstäni. Päätökseni oli, että muutan kummeilleni. "Murjotin" koko päivän huoneessani, oikeasti pakkasin. 
Seuraava yö meni valvoessa, se adrealiini joka virtasi... Sinä yönä oli aivan järkyttävän outo olo, kelaili vaan että mitäköhän mä tässä oikeesti olen tekemässä?
Aamusta kummit tuli pihalle, kävin koulussa hakemassa kamat, mun kamat autoon ja lähtö kohti kummilaa... Ja heti seuraavana päivänä reissuun. 

Sen jälkeen oli vähän sekavaa aikaa. Kävin pari kertaa psykiatrian suljetulla hoidossa, koitin tehdä töitä... Kävin jossain mielenterveyskuntoutujien paikassa... 
Kävin ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen. Sieltä se sitten löytyi... Mun unelma-ala. Eläintenhoitaja.
Muutin Vääksyyn ja aloitin opiskelut. 

Paljon, paljon, paljon enemmänkin on tapahtunut. On niin paljon hyviä ja huonoja juttuja. Mutta jutun pointti on se, että olen selvinnyt. Mun selviytymisessä apuna on ollut mun kummit, mun koira, muutama hyvä ystävä ja nyt tämä terapia. 

Mä olen muuttunut PALJON. Mä en voi enää tajuta, miten olen halunnut kuolla niin kovasti? Miksi ihmeessä? Okei, mulla on ollut todella todella paha olo. 
Mutta ei, mä en todellakaan halua kuolla. Mulla on intohimo elää!

Rakastan niin monia asioita. Rakastan elämää itsessään, rakastan eläimiä, rakastan luontoa, rakastan ystäviäni, rakastan teetä, rakastan niitä iloisia hetkiä, rakastan nukkumista.... ja vaikka mitä muuta.

Mä en enää juurikaan koe vihaa. Miksi tuhlaisin energiaani turhaan vihanpitoon? 
Suhde äitiini on mutkikas, olen vihannut häntä NIIIIN paljon... Mutta enää en vihaa. En yhtään, joka on hyvin kummallista, että en vihaa häntä. Enkä koe, että vihaisin muitakaan ihmisiä.
Tietysti maailmassa on juttuja jotka pistää vihaksi, mutta enää viha ei ole hallitseva tunne. 
Kuinka ihanaa on huomata, että on oikeasti antanut anteeksi ihmiselle/ihmisille. Uskokaa pois, vihaaminen on niin turhaa. Vihan tunne vaan syö itseään sisältä. 

Sosiaalisuus. Oon ollut kyllä niin epäsosiaalinen, että ihan ihmetyttää. Miksi mä olen pelännyt ihmisiä? Miksi mä olen vaan ollut hiljaa? 
Enhän mä nykyään tyyliin edes osaa olla hiljaa :D. Mä en pelkää ihmisiä sinällään. En  vieläkään osaa kunnollaan luottaa uusiin ihmisiin, mutta kyllä mä puhua osaan :D. Musta on oikeastaan tosi kiva jutella ihmisten kanssa. Harvemmin on päivää jolloin en puhuisi kenenkään kanssa. Olin lenkillä koiran kanssa taikka yksin niin lähes aina tulee joku ihminen jonka kanssa juttelen. 
Välillä haluaisin, että ihmiset jotka ovat ihan viime vuosina tutustuneet minuun näkisivät vilauksen entisestä minästäni, ihan vain sen takia että tajuaisivat kuinka suuri se muutos on. 

Ahdistus... Koen edelleen ahdistusta, mutta en läheskään niin paljoa kuin ennen. 

Se paha olo, synkkyys ja mustuus. Ne on vain pikku hiljaa kadonneet ja muuttuneet iloksi, onneksi, hyväksi oloksi, tyytyväisyydeksi, kiitollisuudeksi, arvostuksesti, valoksi :). 

Ilman masennusta, psykoosia, itsetuhoisuutta, ilman ongelmia... En olisi kasvanut sellaiseksi mikä nyt olen. Olen kiitollinen, että olen selvinnyt. Uskon, että ilman masennusta yms. en olisi näin vahva ja kiitollinen.

Olen onnellinen ihan pikku jutuista :). Hämmästelen itsekkin sitä, että vihdoin ja viimein osaan nauttia elämästä. Täällä on niin paljon hyvää. 

Noin, olisikohan sitä jo tarpeeksi avauduttu ja hämmästelty omaa muutostaan?? :)... Jospa nyt vähän kertoilisin tuosta loppuvuodesta ja tästä alkuvuodesta :D. 

27.12 Myö lähettiin kummien kanssa kohti Joensuuta. Kummitätini vanhemmat asuvat siellä. Mä nukuin melkein koko matkan Joensuuhun. Kun päästiin perille mentiinkin melkein samantien Lidlin takapihalle. Kummitädin tädillä on maalla paljon eläimiä ja hän saa hakea Lidlistä eläimilleen tuotteet jotka muuten menisivät roskiin. Käytiin auttamassa häntä ja otettiin itse sieltä ihan syötävää kamaa mukaan... Miettii miten paljon Suomessa heitetään hyvää tavaraa roskiin!!
Kummitädin täti otti eläimilleen paljon tavaraa ja me kummien kanssa otettiin itsellemme paljon tavaraa ja silti roskiin meni tavaraa yli kolmen biojäteastiallisen verran...
Ihmettelenpä vaan että miksei niitäkin tuotteita oltaisi voitu antaa vähävaraisille? 

Kuten tiedätte mun syöminen on ollut aika huonoa, mutta jotain napsahti mun päässä positiiviseen suuntaan siinä pihalla :D. Mun alkoi tehdä mieli banaaneja, avokadoja ja kaikkia muitakin hedelmiä!! Söin sinä samana päivänä jotain kahdeksan banaania ja kuus avokadoa tai jotain sinne päin... Ja oon siitä päivästä lähtien mussuttanut hedelmiä menemään ihan sikana :). Namnamnam. 
Oon oppinut syömään myös taasen leipää, kurkkua, juustoa, tomaattia, karjalanpiirakkaa ja kaikenmaailman makeita herkkuja :P. Vaikka lämmintä ruokaa en vieläkään pysty syömään, niin oon silti onnellinen, että pystyn syömään näinkin hyvin ja osaan nauttia syömistäni jutuista. Ette voi uskoa kuinka onnellinen olen vain siitä, että pystyn syömään :)

Hedelmiäääää, njam :P


Noh enisweis 28.12 oli kirpparikierroksen vuoro. Ostin sellaisen mustan takin 50sentillä.. muistaakseni. Sademetsien eläimistä kertovan kirjan ja lisää tuttipulloja kokoelmaani :). 
Käväistiin muutenkin kauppoja kiertelemässä kyseisenä päivänä ja kahdessa eri paikassa kahvilla. 

29.12 Käytiin kahdella kirpparilla jonka jälkeen mentiinkin maalle, kummitädin tädin luokse. Siellä pääsi tekemään maalaishommia :). Rakastan oikeesti sitä, että saa lapioida multaa/turvetta ja levittää heinää talikolla, heitellä puita ja kanniskella lautoja. Just tollaista hommaa on kiva tehdä, saa raitista ulkoilmaa, hommasta on jotain hyötyä ja samalla saa liikuntaa :). Musta tuntuisi ihan tyhmältä käydä jossain kuntosalilla harjoittelemassa, kun tossa saa ihan samanlaista rasitusta ja siitä on jotain muutakin hyötyä kuin kunnon koheneminen.

Maalla, kun oltiin saatu hoidettua homma niin mentiin kummitädin veljelle ja hänen naisystävälleen kylään. 

Illasta vielä pelattiin yatzya jonka ostin cittarista. Oon jotenkin ihan koukussa kyseiseen peliin :). 

30 päivä hmm. Käytiin vielä parilla kirpparilla joista ei tainnut löytyä mitään. Mentiin vielä maalle kyläilemään. 

31.12 Eli uudenvuodenaattona lähdimme takaisin Heinolaan. Heinolassa hain koirani pois hoidosta. Ilta meni sisällä istuessa, koirat kun pelkäsivät raketteja :/. Katselin kummisedän kanssa telkkaria ja pelasin yatzya. Kummitäti oli töissä (vaihteeksi :D). Join mä siinä vähän alkoholiakin, mut en ollut pahassa humalassa :). 

1.1.2014

Niinpä, aika kuluu ja lapset kasvaa. Nyt on tosiaan vuosi 2014. Onnellista uutta vuotta ihmiset!! :)

Lupasin, että tänä vuonna syön enemmän hedelmiä kuin viime vuonna ja olen jo täyttänyt lupaukseni :D. 

Tulipahan soitettua ensimmäinen päivä poliisitkin. Lähdettiin kummisedän kanssa keskustaan ulkoiluttamaan koiria. Niin eikös jotkut alaikäiset pojat ammu raketteja "keskellä toria"? Koirathan sai paskahalvauksen, raukat :(. Mua hermostutti sen verta, että soitin sitten sinne poliisille. 

2.1 Tuli vietettyä päivää vakiokahvilassa :) Iltasella siirryttiin kummien kanssa Vääksyyn ja vielä myöhemmin illalla menin tuolle miun ihastukselle kylään :). Nii se vaan elämä heittää kuperkeikkaa, tällä kertaa mukavaan suuntaan :). 
Olin saanut postissa kaksi mukavaa yllätystä :). Toinen oli joululahja ihanalta ystävältäni<3 Lahjakortti punnitse & säästä liikkeeseen. (Tuli Joensuussakin käytyä kyseisessä kaupassa). 
Toinen oli Reviiri lehti jonka olen tilannut joskus öö... "aikoja sitten".

3.1 Mä innostuin siivoomaan... Tulipas siistiä :P. Kävin myös kaupassa hakemassa mitäpäs muuta kuin hedelmiä ja pähkinöitä?? :D. Illasta miun ihastus tuli mulle kylään :). 

4.1 Heräilin aamusta rauhassa. Söin oikein kunnon aamupalan yms. :) Sitte loppupäivä menikin ihastuksen kanssa ollessa... Ihan vinkiksi vaan kaikille, älkää kutittako toista jos on vaarana se, että toinen lyö otsansa suoraan sun huuleen :D. 

Sunnuntaina mä heräsin jo aikasin aamusta, kun olin päättänyt lähteä isälleni. Menin isälleni ja myö lähettiin liikenteeseen. Ostin itselleni uuden lämpömittarin, kun vanhasta on patterit loppuneet. Niinpä, tää kertakäyttö kulttuuri... Olis tullut kalliimaksi ostaa vanhaan lämpömittariin uusi paristo. Lidlistä ja cittarista ostin itselleni jälleen hedelmiäääääää.
Isä osti mulle Jyskistä tossut :). Gigantista käytiin ostamassa mulle ulkoinen levyasema tietokoneeseen. Isä on ostanut mulle joululahjaksi läppärin, mutta sen saa haettua vasta huomenna gigantista. Melkein missään läppäreissä ei enää nykyään ole levyasemaa ja mun isän mielestä se on ihan välttämätön juttu. Kyllähän se levyasema on kätevä olla olemassa.

Illasta lueskelin isällä aku ankkoja ja harjoittelin shakin pelaamista shakki tietokoneella. Aion vielä oppia sen pelin. Se on mielenkiintoinen peli, mutta kyllä siinä aivojaan saa käyttää. Isä antoi mulle sen shakki tietokoneenkin. Lisäksi sain isältä vielä seinäkalenterin ja juustotarjottimen joululahjaksi o_O. En mä ny ihan noin kiltti oo ollut?? :D. 

Tän pelin mä todellakin aion oppia!

Juustotarjotin, vaan juustot puuttuu ;)


Kummien ostama joululahja, "enkelikello" pöllö kuvioilla :) Ja Meerikin tykkää siitä oikein kovasti :D


Tänään mä tulin kotiin päin, tein koulutehtäviä ja ei tässä oikein muuta ole ehtinyt tehdäkkään.
Huomenna takas koulunpenkille :). 

Mulla olis taas intoa tehdä vaikka mitä! Aika ei vaan riitä kaikkeen :/. Haluan opiskella ja oppia, haluan pelailla shakkia, haluan pelata koneella, haluan lenkkeillä ja viettää aikaa eläinten kanssa, haluan käydä siellä ja täällä, haluan nukkua, haluan tuijottaa tv:tä/leffoja, haluan lukea ton, ton ja ton kirjan, haluun leipoa ja haluun, haluun, haluun :D. 

Oon todella tyytyväinen elämääni :)... Mulla on kaikki vaan niin hyvin :)

Näkökulma - Kaikki hyvin

"Jee

Ehkä mä oon hullu
Tai sit ne on kaikki muut 
Mä en lannistu
Ehkä oon sekasin kun kaikki on hyvin
Ei, ei sitä voi piilottaa
Ei vois vähempää kiinnostaa 
Oonko mä sekasin ku kaikki on hyvin?

Laita sun stendarit ilmaan jos tuntuu silt 
Tuntuu kuluneet lenkkarit kulkurin
Aivan liian suuri on mun suuni
Ja ainahan voi vedota mun tuuriin
Mun tuuri tuntuu niin rankalta
Sukulaissieluja Aku Ankan kaa
Kato mun vaatteit, kato mun luukkuu
Aina keksi jotain mitä puuttuu
Antaa överikuosien olla
Mä oon siel nyt mis halusin vuos sitten olla
Ei koskaan oo kaikki hyvin tai huonosti
Mut vuos sitte kaikki oli huonommin
Mul on viiden vuoden suunnitelma, sil mennään
Päivä kerrallaan ei pääse minnekään
Ei minnekään, ei tonnekaan, mut se ei oo ongelma

Ehkä mä oon hullu
Tai sit ne on kaikki muut 
Mä en lannistu
Ehkä oon sekasin kun kaikki on hyvin
Ei, ei sitä voi piilottaa
Ei vois vähempää kiinnostaa 
Oonko mä sekasin ku kaikki on hyvin?

Hymy tuntuu oudoilta kasvoilla
Normaali muutos, mä kasvoin vaan
Ihan kas noin vaan, kaikki mennään jaksoissa
Mut nyt ollaan vahvoilla
Elämä alkanu tuntumaa joltaki
Niinku oltais siinä mis pitäis ollaki
Mä en suostu lukeutumaan onneni oottajiin
Työväenluokast siirrän itteni johtajiin
Mä voin olla hullu, mut tält must tuntuu
Ja täl taval saan sen kuulluks
Täl taval pystyn irrota arjest
Jos mä joudun piilottaa arvet
Sen takia mä kirjotan taltee kaiken
Sen mitä mä tunnen on mun vihkossa talles
Ei enää sitä, et ei tunnu miltään
Laita stendaris ilmaan jos tuntuu siltä

Ehkä mä oon hullu
Tai sit ne on kaikki muut 
Mä en lannistu
Ehkä oon sekasin kun kaikki on hyvin
Ei, ei sitä voi piilottaa
Ei vois vähempää kiinnostaa 
Oonko mä sekasin ku kaikki on hyvin?

Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin 
Vai oonko mä sekasin kun kaikki on hyvin?
Kaikki on hyviin, jeee
Stand on jeea, 
Kaikki on hyvin, vai oonko mä sekasin? 

Kai mä oon sekoomas just koht
Kerro et oonko mä kunnos

Kaikki on hyvin, mist se voi johtua? 
Siihen vois tottua 

Ehkä mä oon hullu
Tai sit ne on kaikki muut 
Mä en lannistu
Ehkä oon sekasin kun kaikki on hyvin
Ei, ei sitä voi piilottaa
Ei vois vähempää kiinnostaa 
Oonko mä sekasin ku kaikki on hyvin?

Kaikki on hyvin
Vai oonko mä sekasin?
Kun kaikki on hyvin, 
Kaikki on hyvin, jee
Stand on jee,
Kaikki on hyvin, vai oonko mä sekasin?"