Vuosi 2018 tiivistettynä

Vuoden lopussa olen yleensä kirjoittanut tiivistelmän vuodesta.

Näin teen tälläkin kertaa, mutta jos olisi pakko tiivistää vuosi kahteen sanaan niin ne sanat olisivat ”aivan kamala”.

Toivoa ei saisi ikinä menettää, koska niin kauan kuin on toivoa on elämää.

Olen menettänyt toivoni tänä vuonna monesti. Siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt vaalia toivoa.

Suhtautua asioihin positiivisesti. Olla kiitollinen niistä asioista mitä on.

Ajatella, että kaikella on jokin merkitys ja että tämä vain kuuluu elämään.

Olen kaivanut sisältäni tahtoa, valoa, iloa, sisua, positiivisuutta...

Siitä huolimatta toivo on ollut kateissa useasti.

Monesti sanonut, että mikään ei enää yllätä.

Silti yllättää...

Milloin joku sairastuu vakavasti, milloin joku kuolee, joutuu leikkaukseen, murtaa jalkansa, joutuu sairaalaan, kärsii kivuista. Milloin jokin asia menee rikki, tulee tulipalo, vesivahinkoja jne. jne.

En oikeasti edes halua muistaa kaikkea, lista on loputon.

Vuosi 2016 oli yksi mun elämäni parhaista vuosista.

Odotin, että vuosi 2017 olisi hyvä vuosi. Ei se ollut. Ei sen olisi tarvinnut olla yhtä hyvä vuosi kuin 2016, mutta olisi edes ollut hyvä vuosi.

 Kun vuosi vaihtui täksi vuodeksi toivoin, uskoin ja halusin, että vuosi 2018 olisi hyvä vuosi tai parempi vuosi kuin 2017.

Mutta ei.

Vuosi on ollut aivan kamala.

Odotan, että vuosi vaihtuu. Jossain mun sisällä on se pieni toive, että vuosi 2019 olisi hyvä vuosi.

Edes parempi kuin tämä vuosi!!

Toivon niin paljon.

Toisaalta mut on jo lannistettu niin ”hyvin”, että musta on tullut masentunut ja pessimistinen...

En oikeastaan enää edes uskalla toivoa.

Joo, kaikella on merkityksensä.

Kyllä se siitä.

Kaikesta selviää.

Asioilla on tapana järjestyä.

Mikä ei tapa, se vahvistaa.

”Kyllä sä siihen pystyt”.

”Kyllä kaikesta sä vielä selviät...”

”Kipu on vaan tuntemus...”

Oon hokenut näitä lauseita loputtomiin, hoen edelleen.

Mutta niin. Se tiivistelmä vuodesta. Kaikkea en muista ja ihan kaikkea ei voi kirjoittaa, koska en voi kaikkien ihmisten juttuja kertoilla tässä näin.

 Tammikuu 

 

-Kummitytön ristiäiset + parhaan ystävän häät <3

-Töitä

-Selvisi, että saan olla koko kevään ja kesääkin töissä yhdessä ja samassa navetassa.

-Rusetti tatuoinnit takareisiin

Helmikuu

-Töitä.

(Koko kevään ja kesän ajan töissä sattui ”kaikkea”. Ihan uskomaton epäonni töissä(kin).

-Extempore reissu Jyväskylään, pikkusiskon synttäripäivänä. (Piti lähteä viemään Jyväskylään koirien kipulääkettä. Siksi koko reissu.)

-Vegemessut Helsingissä. Kävin kummisedän kanssa siellä ja Pyhimyksen ilmaiskonsertti Narinkka torilla <3 (Pyhimyksen keikka oli mulle yllätys)

 

Maaliskuu

-Vuosia tuli lisää.

-Mun ystävä, Make... Meni ja tappoi itsensä 11.03.2018 ja tää ikävä, suru, paha olo ei häviä ikinä...

-Töitä

 

Huhtikuu

-Pyhimyksen keikka <3 ja sain Pyhimyksen nimmarin.

-Reissu Jyväskylään, hain tatuoinnin. Eli Pyhimyksen nimmari jalkapöytään tatuoituna. <3

-Toinen reissu Jyväskylään. Pikkusiskon konfirmaatio.

-Töitä

 Toukokuu

-Töitä

-Töitä 

-Töitä 

Kesäkuu

-Töitä

-Helsingin reissu kummien kanssa, oli Helsinki Pride <3

Heinäkuu

-Töitä

-Mimi täytti 10v!

-Heitin talviturkin... Olin uinut järvessä viimeksi vuonna 2016

-Vatsakipu alkoi 18.7 klo 10-12

Elokuu

-Kävin Jyväskylässä.

-Olin sairaalassa... Ravasin lääkäris ja tutkimuksis.

-Isän koiran jalka leikattiin. 

 Syyskuu

- Saikul ja sairaalas

-Syksyn ekat takkatulet <3

-Kävin oman talon pihasaunassa ekaa kertaa..

Lokakuu

- saikku jatkuu...

-Pyhimyksen keikka Helsingissä + mini reissu Helsinkiin kummien kanssa <3

-Kummityttö täytti 1v <3

Marraskuu

-Helsingin reissu isän kaa <3

- Kummisedän aivokasvain leikattiin

-Ostin uudet talvikengät :D

Joulukuu

- Elämäni ekaa kertaa akupunktiossa

Tuossapa tuo. Erittäin tiivistettynä. 

Tällä hetkellä voin fyysisesti vatsan osalta hieman paremmin, mutta olen todella väsynyt... Elimistön rautavarastot ovat tyhjät. 

Nukun 15h yöunia ja päälle saatan nukkua vielä päikkärit. Ei oo energiaa mihinkään.

Musta olisi ihanaa olla oma itseni. 

Unelmoida jostain ja olla päättäväinen sekä toiveikas. 

Anyway parempaa uutta vuotta 2019 ihmisille... <3 

Lopuksi tää kappale joka kuvaa ehkä mun mielentilaa parhaiten.

Pyhimys- anna sen palaa

"Anna sen mennä, pidä jalka kaasulla Irti ratista, anna kaiken vaan tulla.
Saumat vaikuttaa tääl on heikost nollaan mut,
Jumalauta, nyt annat sen vaan olla.
Tää on ku matkustajakone boeng 747.
Se on tyhjän ihmisist, mut ruuma pursuu haaveista.
Siel istun yksin ja kelaan mikä reistaa.
Ku oon matkal kohti pilvenpiirtäjää, vitut tavotteista.
Pakokauhussa sydämeni takoo.
Mun sielu tahtoo pakoon Paniikissa jostain laskuvarjo käsiin.
Pää edel pudotukseen se on koko elämäsi.
Kerosiini palaa, katson sitä ilmasta Kaikki meni, nyt on vaan hiljasta.
 Sen varjon avaaminen on liian työlästä 3,2,1 liian myöhästä.

Elämä on paperia, anna sen palaa.
 Mä teen paperista palatsia, anna sen palaa.
 Meil on tarve olla parempia, anna sen palaa.
 Anna sen mennä, turha yrittää ees ohjata vaan se pino unelmia, anna sen palaa. 
kokoelma suunitelmia, anna sen palaa. pieni piipullinen ongelmia, anna sen palaa. 
anna sen olla koska ponnistaa voi pohjalta vaan

Avaan silmät, se ei ollukaan ohi.
Tyhjä valtamerialus lipuu vuorta kohti.
Ei auta paljo pohtii, ku ei oo välii miten toimii.
Tän tavarajunan pysäyttämiseen meil ei oo voimii.
 Tulevaa ei oo vielä, eilinen meni.
 Pieni muru siitä tarttu aivokalvolleni.
 Vaan tää hetki on todellista millään tasolla.
 Mä tunnen et mä panikoin, vaik pitäs antaa vaan olla.
 Sido mun kädet selän taakse etten käytä niitä.
 Maisemat ohi vaan kiitää.
 Mä tiedän et mä törmään, mut mitä siitä.
 Ku pelkkä tahto ei vaan riitä.
 Keula pystys se laiva menee pohjaan muit tääl ei oo, kai ne oletti et mä ohjaan .
Hypotermias uiminen on liian työlästä.
Venaa, nyt mun sydän lakkas lyömästä

Elämä on paperia, anna sen palaa.
 Mä teen paperista palatsia, anna sen palaa. 
Meil on tarve olla parempia, anna sen palaa.
 Anna sen mennä, turha yrittää ees ohjata vaan se pinoo unelmia, anna sen palaa. 
kokoelma suunitelmia, anna sen palaa. pieni piipullinen ongelmia, anna sen palaa. anna sen olla koska ponnistaa voi pohjalta vaan

Anna sen palaa, anna sen tulla, anna sen mennä, anna tulta.
 Anna sen pettää, anna sen kasvaa, anna sen toimii, anna se mennä metsään.
 Anna olla, anna sen syödä, anna ottaa, anna sen lyödä.
 Anna sen elää, anna sen syntyy, anna sen kuolla, ei mitään voi estää enää"

"Kuka hyvänsä voi tulla lyömään lyötyy, mut lyökää. Kai mä kestän sen hengissä."

Jos haluatte kuulla, että elämä on ihanaa, parasta ja helppoa niin vaihtakaa sivustoa ja äkkiä.

Sillä sitä mun elämä ei tällä hetkellä ole, muutamia pieniä hetkiä lukuunottamatta.

Tää on surkeiden sattumusten sarja,

epäonnea, kuolemaa ja sairautta.

Kesäkuun olin vielä töissä.

Heinäkuussakin olin töissä.

Mä haluan töihin... Oikeasti HALUAN TÖIHIN.

Mutta musta ei ole siihen nyt.

Mun lihakset on surkastuneet ja surkastuu entisestään.

Paino on tippunut, enkä pysty syömään.

Muhun sattuu ja terveydenhuollosta ei löydy paikkaa mulle.

18.7 mä olin töissä aamulla. Yhdellä tosi kivalla tilalla :).

Päivätauon aikana mua alkoi sattua vatsaan, ajattelin jo silloin että ”helvetti mikä kipu! Jos tää ei lopu niin mun on pakko mennä akuuttiin."

19.7oli työpäivä, joten menin töihin koska pakko.

Olen tunnollinen työntekijä ja rakastan mun työtä.

Illalla 19.7 menin akuuttiin...

Olin siellä koko yön. Aamusta kotiin.

Perjantaina iski aivan järkyttävät kivut. Pyörin lattioilla ja sängyssä, koitin kylmää, koitin eri asentoja ja mikään ei auttanut.

Kummit heitti mut akuuttiin.

Siellä oli koko sen ajan jota olin siellä mulla todella ihana hoitaja <3

Ja lääkärikin oli tosi hyvä.

Mun mielipide akuutti24 muuttui todella paljon...

Ennen pidin sitä ihan paskana paikkana, mutta ei. Ei se oo paska paikka.

Siellä joutuu ehkä odottamaan, mutta se ei ole hoitajien tai lääkäreiden vika.

Hoitajat tekee siellä ihan älyttömän paljon työtä ja silti jaksavat olla ystävällisiä ja mukavia, vaikka työ on henkisesti ja fyysisesti raskasta.

Toki joukkoon mahtuu monenlaisia hoitajia, mutta itselläni on ollut hyvät hoitajat.

Lääkäritkin ovat olleet hyviä paitsi se joka oli 19.7, kun menin ekaa kertaa akuuttiin.

Väitti, että mulla ei ole muuta kuin virtsatie tulehdus...

Kummasti vaan, kun katsoin kanta.fistä tietojani oli moni muukin arvo viitearvojen ulkopuolella.

Samoin silloin 20.7, kun hakeuduin uudestaan akuuttiin.

Jouduin/pääsin osastolle neljäksi päiväksi. Sairaalassa olo ei ole mitään kivaa, mutta olen tyytyväinen...

Miut otettiin kerrankin tosissaan.

Uskottiin, että olen kipeä.

Mua on tutkittu paljon... 

Pääsin kotiin 24.7 ja seuraavat kaksi päivää mä vaan makasin.

En voinut syödä kivun takia.

Torstaina 26.7 soitettiin osastolta, koska oltiin sovittu niin.

Sieltä käskettiin mennä akuuttiin, koska en ollut lähes 3 päivään syönyt mitään.

Mie menin ja sain jälleen hyvää palvelua akuutista.

Lisää lääkkeitä, lähetteen vatsalaukun tähystykseen ja miuun tiputettiin nestettä.

Sen jälkeen kotiin.

31.7 oli magneettikuvaus. Ei minuu se pelottanut... Mutta sitä kuvausta ennen piti juoda sellaista nestettä melkein litra. Neste ei maistunut pahalta, mutta oli hirveetä juoda sitä kun mun maha ei vaan kestä edes nestettä suuria määriä kerrallaan.

Kuvaus oli nopeasti ohitse.

Vaikka olo oli mitä oli (ja on edelleen) niin lähdin silti elokuun alussa ajamaan Jyväskylään, koska olin luvannut siskolleni sen.

Olin Jyväskylässä viikon... Lähinnä vain makasin ja nukuin, millä energialla mä oisin tehnyt mitään kun en pystynyt syömään?

Kirpparilla käytiin kuitenkin. Löysin kaksi paitaa ja yhdet housut.Tässä on päällä toinen paidoista jonka löysin.

Lidlin Outlet myymälästä ostin kummitytölle hupparin ja ”liito-orava” viltin <3

Lähdin takaisin Lahteen ja äitini lähti mukaan, koska ei uskaltanut laskea mua ajamaan yksin autoa.

Olin todella heikossa kunnossa.

Kaikki syöminen sattui, joten en ollut syönyt ja juominenkin oli onnetonta, koska sekin sattui.

Samana iltana, kun tulin Lahteen niin menin akuuttiin ja sieltä osastolle...

Osastolla tutkittiin lisää ja pyrittiin parantamaan mun ravitsemustilaa.

Pääsin kotiin isäni syntymäpäivänä 18.8. Isä täytti silloin 58v.

Olin  tyytyväinen osastolla saamani hoitoon. Hoitajat oli parhautta <3 

Tein ja vein heille kiitoskortin, jossa oli 4 hoitotyöhön liittyvää meemiä + kiitokset hyvästä hoidosta. 

Lisäksi vein heille "evääksi" paljon karkkia, suolatikkuja ja suolakeksejä.

(Kummit hakivat kaupasta eväät, toivat Heinolasta pahvin, liimaa yms. ja memet jotka ystävä tulosti)

Mua vittu raivostuttaa.

Mä olen hullu, tiedän.

Mutta mun vatsakipu ei johdu ainakaan pelkästään mun pään ongelmista!

On hyvä, että pääsen juttelemaan tästä tilanteesta jollekkin koska mun mielenterveys on aivan palasina tämän takia...

Mua itkettää.

Olen epätoivoinen.

Haluan elää.

Haluan töihin.

Haluan SYÖDÄ.

Mutta mun vatsasta ei ole löytynyt mitään elimellistä vikaa.

Vaikkakin kanta.fi ssä lukee, että viipalekuvauksista on löytynyt.

Ilmeisesti lääkärit tulkitsevat asian sillä lailla että ne muutokset mitä mun pernassa näkyy eivät voi aiheuttaa tätä kipua vaikka nimenomaan pahin kipu on pernan kohdilla.

Tää on oikeesti aivan epätoivoista.

Omalääkäri ei ota vastaan.

Käski mennä akuuttiin, mutta en ole myöskään päivystys potilas enää.

En mä enää tiedä.

Yksityiselle menen kuhan saan koepalojen tulokset ja jostain rahaa siihen...

Rahat on tiukilla ja sekin huolettaa.

Musta tuntuu, että jokainen tie suljetaan yksitellen aidoilla joita ei voi murtaa.

Enkä pääse liikkumaan enää mihinkään.

Ahdistaa.

Itkettää.

Elän täällä, koska mun on pakko.

Mun on pakko elää, koska niin moni ihminen romuttuisi siitä että mä kuolisin.

Mutta en mä jaksaisi enää...

Loputon kierre.

Sattuu vatsaan → syön väkisin, koska ihminen ei pysy elossa ilman ruokaa → saan valtavat tuskat vatsaani → makaan sängyssä toiminta kyvyttömänä 4-8h.

Tai sitten

Sattuu vatsaan → en syö, koska kivut kovenee → ei ole energiaa → en jaksa mitään.

Olen kiukkuinen.

Mulla on iso turvaverkko ympärilläni,

paljon ihmisiä jotka välittää <3

Olen kiitollinen siitä, mutta tuskin kukaan loputtomasti jaksaa mua.

Nykyään mä en tee muuta kuin valitan ja itken vatsaani, sitä että en jaksa elää.

Kiukuttelen ja tyyliin vittuilen muille ihmisille vaikka se ei ole tarkoitukseni...

Mulla on vain niin paha olla + verensokeri alhaalla.

Eihän se oikeuta mua näin käyttäytymään, mutta en mahda sille mitään. 

Yritän vain ajatella, että "tää ei oo muiden syy, muut haluaa hyvää, älä pura pahaa oloa muihin" mutta silti puran sitä muihin. Huomaamattanikin :(

No joo.

Pääsin siis osastolta 18.8 ja jatkohoito ohjeena oli: Jos ravitsemustila huononee niin hakeudu akuutti24 ja aika psykiatrille.

Kävin psykiatrilla..

Hyvä, että pääsen juttelemaan tästä ja psykiatri oli todella mukava.

Laittoi mulle ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle joka on hyvä juttu, ehkä se auttaa mua edes vähän jaksamaan.

Mutta silti mun fyysinen ongelma jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

Kysyin myös psykiatrilta mitä tehdä, jos en pysty syömään kunnolla?

Vastaus: Hakeudu akuutti24.

Soitin viime keskiviikkona omalle terveysasemalle. Hoitaja konsultoi mun omaa lääkäriä ja soitti ”Syö somaccia 2 kertaa päivässä” Vetelen niitä muutenkin jo kuin karkkia.

Ja hakeudu akuutti24, jos et kestä kipuja.

MITÄ VITTUA?!!

Kyllä mä nää kivut kestän just ja just, koska ei ole vaihtoehtoja.

Mutta en syö kuin 1-2 kertaa päivässä, koska en ehdoin tahdoin halua että mua satuu ja että olen toimintakyvytön.

Silti mielenterveys hajoaa näihin kipuihin

Mä en ole virallisesti mikään päivystys tapaus enää... Oman lääkärin olisi pitänyt ottaa mut vastaan.

Olisin pyytänyt häneltä lähetteen kolonoskopiaan (hyi hitto, mutta pakollista) koska sitä ei ole tehty. Lisäksi olisin pyytänyt kokeiluun sellaista kipulääkettä kuin Librax ja lisää saikkua.

Vaikka kuinka paljon haluankin töihin ja rakastan työtäni niin sitä ei tässä kunnossa tehdä :(.

Mutta eipä siinä. Mennään akuutti24 taas huomenna.

Kolme terveydenhuollon ammattilaista ovat käskeneet hakeutumaan sinne, joten sinne se on mentävä vaikkakin tunnen vieväni paikan joltakin potilaalta jolla on oikeasti hengenhätä.

Tää on epätoivoista... Mitkään lääkkeet ei oo auttaneet kipuun.

Mua masentaa, itkettää.

Oon tottunut olemaan aina menossa ja tekemässä jotain.

Käymään töissä, näkemään ihmisiä, lenkkeilemään, vaeltamaan, käymään siellä ja täällä.

Yht´äkkiä mun elämä onkin sitä, että makaan sängyssä ja mietin, että koska uskallan syödä.

Voinko ajaa autoa tänään?

Jaksanko nähdä kavereita tänään?

Miten selviän ikinä töihin?

Mitä ihmiset ajattelee?

Ihmiset varmaan pitää mua hulluna ja luulosairaana... Laiskana paskana.

Onko mulla enää töitä jos ikinä paranen tästä?

Miten selviän taloudellisesti?

Ihan kun miut olisi laitettu pieneen komeroon, jossa on useita ovia ja jokainen ovi on lukossa, eikä mulla ole avainta niihin ja ne ovet jotka ovat auki lyödään kiinni ja lukkoon suoraan nenän edestä.

En etene mihinkään.

Kaikki on päin vittuja.

Okei, liioittelen...

Mulla on edelleen mun rakas koira ja eläimet.

Kämppä jossa asua. Testasin eilen mun pihasaunan ekaa kertaa, oli ihanaa käydä löylyissä <3

Mulla on paras vuokranantaja.

Mulla on rakas kummityttö.

Mulla on paras ystävä.

Mulla on kummit.

Mulla on paljon muita ystäviä.

En ole kuitenkaan kuoleman sairas, vaikka toivonkin välillä että kuolen...

Vuosi 2018 tuntuu olevan monelle ihmiselle epäonnen vuosi.

Muillekkin kuin miulle.

Mun isäkin on sairas, eikä tietoa mikä häntäkään vaivaa... Mutta tutkitaan.

Isä on tänään ollut ystävänsä monttubileissä.

Porukkaa tuntuu tippuvan ympäriltä tasaiseen tahtiin.

Koitan pysyä järjissäni tän kaiken keskellä.

Olen lukenut paljon kirjoja.

Ne antaa mulle vähän voimaa, pääsen hetkeksi pois tästä kaikesta.

Aloin neulomaankin, vaikka oon ihan paska siinä :D.

Yritän,

mä yritän...

ja toivon.

Toivon, että kaikki kääntyy paremmaksi.

Tää sairaus/kipu hallitsee mun elämää koko ajan.

Mutta onhan tässä ollut muutakin tuon viimeisimmän blogitekstin jälkeen...

Yritän kertoa siitä nyt, jos ees jotain positiivista sais tähän tekstiin.

Juhannuksena olin töissä. Ja sain turpaani töissä vasikalta :D.

Kesäkuun lopulla mie matkustin Helsinkiin, jossa mun kummit oli jo valmiina.

Käytiin muutamalla oluella illalla.

Join sellaisen oluen kuin Kipinätär. Oli oikeesti tajuttoman hyvä olut!

Tosin olin kännissä jo kahdesta oluesta. Olin ennen Kipinätär olutta juonut toisen oluen. Kipinätär olut on 11% nii vähän nousi päähän :´D

Käytiin myös Brewdogissa oluella, se on todella hyvä paikka.

30.6 Oli Helsinki Pride. Marssittiin kulkueessa ja oltiin puistojuhlassa melkein loppuun asti. Oli kivaa ja hauskaa. Mulla oli ”villisika viiniä” ja garagea <3

Oli meillä muitakin eväitä...

Illasta käytiin vielä muutamalla oluella.

En muista kumpana yönä se oli, mutta mun oli pakko saada kunnollinen grilli hampurilainen.

Metsästettiin sitä loppujen lopuksi ympäri Helsinkiä, mutta sain sen <3

Kaikkea sitä mun takia tarviikin metsästää...

Tällä reissulla hampparia ja edellisellä reissulla mustikkashottia :D.
Jompana kumpana iltana käytiin syömässä friends and burgerissa.

 

Palasin Lahteen 1.7 ja 2.7 mun luokse tuli miun ystävä Iisalmesta :).

Ollaan tunnettu jo useampia vuosia, sähköposti kavereita oltiin alunperin ja nyt sitten vihdoin ja viimein nähtiin.

Oli kivaa. Ensimmäisenä iltana grillattiin ja tapani mukaan taas vähän liioittelin syömisissä, mutta hyvää oli. Oli salaattii, kasvisvartaita, grillijuustoa, salaattia, vegenakkeja jne. jne.

Seuraavana päivänä käytiin kirpputoreilla, en muista ollenkaan että ostinko edes mitään.

Illasta haettiin ruokaa ja pelailtiin pelejä, käytiin lenkillä Mimin kanssa.

Myös Lahden satamassa ja vesiuruilla kerettiin käväisemään.

Juttua riitti, milloin mulla ei riittäis juttua? :D

5.7 Oli Mimi Mössöpää Banaani Pötkön 10v synttärit <3 <3 <3 <3

Mun rakas koira alkaa olla jo japsivanhus... Onneksi japaninpystykorvat ovat yleensä pitkäikäisiä.

 Sinä iltana, kun ystäväni lähti niin ajelin Mimin kanssa ABC kivimaalle, josta otin iltakahvin ja lähdettiin iltakahvi kävelylle :). Mulla on niin ikävä kahvia(kin)...

Töitäkin tosiaan tein vielä heinäkuussa.

Isä oli kesäkuun lopusta sairaalassa. Mie sitten ravasin sairaalan, kodin, isän kodin ja töiden väliä. Isän koira oli miulla hoidossa.

Kissatkin hain Heinolasta kotiin.

15.7 Olin myös kunnossa vielä. Käytiin ystäväni kanssa brunssilla Cafe Olavissa jonka jälkeen käytiin Lahden Satamassa. Oli todella ihana päivä :). Brunssi oli tosi hyvä ja ilma loistava ja tietysti seurakin oli ihanaa. 

16.7 Olin töissä tilalla joka on järven rannalla niin tulipahan 2 vuoden talviturkki heitettyä siinä iltanavetan jälkeen. Varmaan kolmisen kertaa kävin uimassa yhteensä tänä kesänä.

Ja no joo... Siihen se sitte päättyikin se ”normaali” elämä.

Sen jälkeen tää on ollu tätä.

Kipuu, valitusta, epätoivoa, sairaaloita, lääkkeitä...

Isä on asunut nyt mun luona, koska hänen talossaan on menossa putkiremontti.

Yllättävän hyvin meillä on mennyt, vaikka etukäteen vähän pelottikin että mitä tästä tulee.

Vaikka isä on paras <3 niin silti pieni asunto, 2 aikuista ihmistä ja 2 koiraa täällä nii mietin miten hermot kestää.

Yllättävän hyvin ne on kestäneet ja yllättävän hyvin on mennyt vaikka onkin ollut hetkiä jolloin vituttaa se, että isä on täällä. Mutta harvemmin.

Vielä ois vajaa viikko-viikko isän asuttava täällä.

Isän koiran jalka leikattiin (sekin viel kaiken paskan päälle). Lumilta oli eturistiside poikki oikeasta takajalasta. Leikkaus meni hyvin ja myös toipuminen on mennyt hyvin.

Muutama päivä jouduttiin pitämään tötteröä päässä, kun muuten olisi nuollut jalkaansa/haavaansa.

Olin muutaman päivän ”evakossa” parhaalla ystävällä ja kummitytöllä. Miun kummityttö on paras <3 Terapia vauva <3

Huoh.

Tällaista tää elämä nyt on.

Vaikeuksia sopeutua tähän,

vaikeuksia nähdä tulevaisuutta,

vaikeuksia ymmärtää.

On todella vaikeaa vain olla ja kärsiä kivuista.

Kyllä mä tiedän, että tällä on jokin tarkoitus ja munkin mielestä on hyvä, että mulla on aikaa olla!!

Mutta en mä nyt tätä tarkoittanut sillä, että haluan olla...

En ees tiiä miten tästä selviää.

Koitan taistella masennusta vastaan, mutta kuten voitte tekstistäni päätellä niin se ei onnistu kovin hyvin.

On pieniä hetkiä jolloin asiat on hyvin, jolloin olen onnellinen ja tyytyväinen.

Mutta pääosin mun pää on täynnä... noh paskaa.

Taistelen sen takia, että mun keho alkaisi toimia,

mutta pysyn elossa vain muiden takia.

 "Kuka hyvänsä voi tulla lyömään lyötyy, mut lyökää. Kai mä kestän sen hengissä."