Jos haluatte kuulla, että elämä on
ihanaa, parasta ja helppoa niin vaihtakaa sivustoa ja äkkiä.
Sillä sitä mun elämä ei tällä
hetkellä ole, muutamia pieniä hetkiä lukuunottamatta.
Tää on surkeiden sattumusten sarja,
epäonnea, kuolemaa ja sairautta.
Kesäkuun olin vielä töissä.
Heinäkuussakin olin töissä.
Mä haluan töihin... Oikeasti HALUAN
TÖIHIN.
Mutta musta ei ole siihen nyt.
Mun lihakset on surkastuneet ja
surkastuu entisestään.
Paino on tippunut, enkä pysty syömään.
Muhun sattuu ja terveydenhuollosta ei
löydy paikkaa mulle.
18.7 mä olin töissä aamulla. Yhdellä
tosi kivalla tilalla :).
Päivätauon aikana mua alkoi sattua
vatsaan, ajattelin jo silloin että ”helvetti mikä kipu! Jos tää
ei lopu niin mun on pakko mennä akuuttiin."
19.7oli työpäivä, joten menin töihin
koska pakko.
Olen tunnollinen työntekijä ja
rakastan mun työtä.
Illalla 19.7 menin akuuttiin...
Olin
siellä koko yön. Aamusta kotiin.
Perjantaina iski aivan järkyttävät
kivut. Pyörin lattioilla ja sängyssä, koitin kylmää, koitin eri
asentoja ja mikään ei auttanut.
Kummit heitti mut akuuttiin.
Siellä oli koko sen ajan jota olin
siellä mulla todella ihana hoitaja <3
Ja lääkärikin oli tosi hyvä.
Mun mielipide akuutti24 muuttui todella
paljon...
Ennen pidin sitä ihan paskana
paikkana, mutta ei. Ei se oo paska paikka.
Siellä joutuu ehkä odottamaan, mutta
se ei ole hoitajien tai lääkäreiden vika.
Hoitajat tekee siellä ihan älyttömän
paljon työtä ja silti jaksavat olla ystävällisiä ja mukavia,
vaikka työ on henkisesti ja fyysisesti raskasta.
Toki joukkoon mahtuu monenlaisia
hoitajia, mutta itselläni on ollut hyvät hoitajat.
Lääkäritkin ovat olleet hyviä
paitsi se joka oli 19.7, kun menin ekaa kertaa akuuttiin.
Väitti, että mulla ei ole muuta kuin
virtsatie tulehdus...
Kummasti vaan, kun katsoin kanta.fistä
tietojani oli moni muukin arvo viitearvojen ulkopuolella.
Samoin silloin 20.7, kun hakeuduin
uudestaan akuuttiin.
Jouduin/pääsin osastolle neljäksi
päiväksi. Sairaalassa olo ei ole mitään kivaa, mutta olen
tyytyväinen...
Miut otettiin kerrankin
tosissaan.
Uskottiin, että olen kipeä.
Mua on tutkittu paljon...
Pääsin kotiin 24.7 ja seuraavat kaksi
päivää mä vaan makasin.
En voinut syödä kivun takia.
Torstaina 26.7 soitettiin osastolta,
koska oltiin sovittu niin.
Sieltä käskettiin mennä akuuttiin,
koska en ollut lähes 3 päivään syönyt mitään.
Mie menin ja
sain jälleen hyvää palvelua akuutista.
Lisää
lääkkeitä, lähetteen vatsalaukun tähystykseen ja miuun
tiputettiin nestettä.
Sen jälkeen
kotiin.
31.7 oli
magneettikuvaus. Ei minuu se pelottanut... Mutta sitä kuvausta
ennen piti juoda sellaista nestettä melkein litra. Neste ei
maistunut pahalta, mutta oli hirveetä juoda sitä kun mun maha ei
vaan kestä edes nestettä suuria määriä kerrallaan.
Kuvaus oli
nopeasti ohitse.
Vaikka olo oli
mitä oli (ja on edelleen) niin lähdin silti elokuun alussa ajamaan
Jyväskylään, koska olin luvannut siskolleni sen.
Olin
Jyväskylässä viikon... Lähinnä vain makasin ja nukuin, millä
energialla mä oisin tehnyt mitään kun en pystynyt syömään?
Kirpparilla
käytiin kuitenkin. Löysin kaksi paitaa ja yhdet housut.Tässä on päällä toinen paidoista jonka löysin.
Lidlin Outlet
myymälästä ostin kummitytölle hupparin ja ”liito-orava”
viltin <3
Lähdin takaisin
Lahteen ja äitini lähti mukaan, koska ei uskaltanut laskea mua
ajamaan yksin autoa.
Olin todella
heikossa kunnossa.
Kaikki syöminen
sattui, joten en ollut syönyt ja juominenkin oli onnetonta, koska
sekin sattui.
Samana iltana,
kun tulin Lahteen niin menin akuuttiin ja sieltä osastolle...
Osastolla
tutkittiin lisää ja pyrittiin parantamaan mun ravitsemustilaa.
Pääsin kotiin
isäni syntymäpäivänä 18.8. Isä täytti silloin 58v.
Olin tyytyväinen osastolla saamani hoitoon. Hoitajat oli parhautta <3
Tein ja vein heille kiitoskortin, jossa oli 4 hoitotyöhön liittyvää meemiä + kiitokset hyvästä hoidosta.
Lisäksi vein heille "evääksi" paljon karkkia, suolatikkuja ja suolakeksejä.
(Kummit hakivat kaupasta eväät, toivat Heinolasta pahvin, liimaa yms. ja memet jotka ystävä tulosti)
Mua vittu
raivostuttaa.
Mä olen hullu,
tiedän.
Mutta mun
vatsakipu ei johdu ainakaan pelkästään mun pään ongelmista!
On hyvä, että
pääsen juttelemaan tästä tilanteesta jollekkin koska mun
mielenterveys on aivan palasina tämän takia...
Mua itkettää.
Olen
epätoivoinen.
Haluan elää.
Haluan töihin.
Haluan SYÖDÄ.
Mutta mun
vatsasta ei ole löytynyt mitään elimellistä vikaa.
Vaikkakin
kanta.fi ssä lukee, että viipalekuvauksista on löytynyt.
Ilmeisesti
lääkärit tulkitsevat asian sillä lailla että ne muutokset mitä
mun pernassa näkyy eivät voi aiheuttaa tätä kipua vaikka
nimenomaan pahin kipu on pernan kohdilla.
Tää on
oikeesti aivan epätoivoista.
Omalääkäri ei
ota vastaan.
Käski mennä
akuuttiin, mutta en ole myöskään päivystys potilas enää.
En mä enää
tiedä.
Yksityiselle
menen kuhan saan koepalojen tulokset ja jostain rahaa siihen...
Rahat on
tiukilla ja sekin huolettaa.
Musta tuntuu,
että jokainen tie suljetaan yksitellen aidoilla joita ei voi murtaa.
Enkä pääse
liikkumaan enää mihinkään.
Ahdistaa.
Itkettää.
Elän täällä,
koska mun on pakko.
Mun on pakko
elää, koska niin moni ihminen romuttuisi siitä että mä kuolisin.
Mutta en mä
jaksaisi enää...
Loputon kierre.
Sattuu vatsaan →
syön väkisin, koska ihminen ei pysy elossa ilman ruokaa → saan
valtavat tuskat vatsaani → makaan sängyssä toiminta kyvyttömänä
4-8h.
Tai sitten
Sattuu vatsaan →
en syö, koska kivut kovenee → ei ole energiaa → en jaksa mitään.
Olen kiukkuinen.
Mulla on iso
turvaverkko ympärilläni,
paljon ihmisiä
jotka välittää <3
Olen kiitollinen
siitä, mutta tuskin kukaan loputtomasti jaksaa mua.
Nykyään mä en
tee muuta kuin valitan ja itken vatsaani, sitä että en jaksa elää.
Kiukuttelen ja
tyyliin vittuilen muille ihmisille vaikka se ei ole tarkoitukseni...
Mulla on vain
niin paha olla + verensokeri alhaalla.
Eihän se oikeuta mua näin käyttäytymään, mutta en mahda sille mitään.
Yritän vain ajatella, että "tää ei oo muiden syy, muut haluaa hyvää, älä pura pahaa oloa muihin" mutta silti puran sitä muihin. Huomaamattanikin :(
No joo.
Pääsin siis
osastolta 18.8 ja jatkohoito ohjeena oli: Jos ravitsemustila huononee
niin hakeudu akuutti24 ja aika psykiatrille.
Kävin
psykiatrilla..
Hyvä, että
pääsen juttelemaan tästä ja psykiatri oli todella mukava.
Laittoi mulle
ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle joka on hyvä juttu, ehkä se
auttaa mua edes vähän jaksamaan.
Mutta silti mun
fyysinen ongelma jatkuu, jatkuu ja jatkuu.
Kysyin myös
psykiatrilta mitä tehdä, jos en pysty syömään kunnolla?
Vastaus: Hakeudu
akuutti24.
Soitin viime
keskiviikkona omalle terveysasemalle. Hoitaja konsultoi mun omaa
lääkäriä ja soitti ”Syö somaccia 2 kertaa päivässä”
Vetelen niitä muutenkin jo kuin karkkia.
Ja hakeudu
akuutti24, jos et kestä kipuja.
MITÄ VITTUA?!!
Kyllä mä nää kivut kestän just ja just, koska ei ole vaihtoehtoja.
Mutta en syö kuin 1-2 kertaa päivässä, koska en ehdoin tahdoin halua että mua satuu ja että olen toimintakyvytön.
Silti mielenterveys hajoaa näihin kipuihin
Mä en ole
virallisesti mikään päivystys tapaus enää... Oman lääkärin
olisi pitänyt ottaa mut vastaan.
Olisin pyytänyt
häneltä lähetteen kolonoskopiaan (hyi hitto, mutta pakollista)
koska sitä ei ole tehty. Lisäksi olisin pyytänyt kokeiluun
sellaista kipulääkettä kuin Librax ja lisää saikkua.
Vaikka kuinka
paljon haluankin töihin ja rakastan työtäni niin sitä ei tässä
kunnossa tehdä :(.
Mutta eipä
siinä. Mennään akuutti24 taas huomenna.
Kolme
terveydenhuollon ammattilaista ovat käskeneet hakeutumaan sinne,
joten sinne se on mentävä vaikkakin tunnen vieväni paikan joltakin
potilaalta jolla on oikeasti hengenhätä.
Tää on
epätoivoista... Mitkään lääkkeet ei oo auttaneet kipuun.
Mua masentaa,
itkettää.
Oon tottunut
olemaan aina menossa ja tekemässä jotain.
Käymään
töissä, näkemään ihmisiä, lenkkeilemään, vaeltamaan, käymään
siellä ja täällä.
Yht´äkkiä mun
elämä onkin sitä, että makaan sängyssä ja mietin, että koska
uskallan syödä.
Voinko ajaa
autoa tänään?
Jaksanko nähdä
kavereita tänään?
Miten selviän
ikinä töihin?
Mitä ihmiset
ajattelee?
Ihmiset varmaan
pitää mua hulluna ja luulosairaana... Laiskana paskana.
Onko mulla enää
töitä jos ikinä paranen tästä?
Miten selviän
taloudellisesti?
Ihan kun miut
olisi laitettu pieneen komeroon, jossa on useita ovia ja jokainen ovi
on lukossa, eikä mulla ole avainta niihin ja ne ovet jotka ovat auki
lyödään kiinni ja lukkoon suoraan nenän edestä.
En etene
mihinkään.
Kaikki on päin
vittuja.
Okei,
liioittelen...
Mulla on
edelleen mun rakas koira ja eläimet.
Kämppä jossa
asua. Testasin eilen mun pihasaunan ekaa kertaa, oli ihanaa käydä
löylyissä <3
Mulla on paras
vuokranantaja.
Mulla on rakas
kummityttö.
Mulla on paras
ystävä.
Mulla on kummit.
Mulla on paljon
muita ystäviä.
En ole
kuitenkaan kuoleman sairas, vaikka toivonkin välillä että
kuolen...
Vuosi 2018
tuntuu olevan monelle ihmiselle epäonnen vuosi.
Muillekkin kuin
miulle.
Mun isäkin on
sairas, eikä tietoa mikä häntäkään vaivaa... Mutta tutkitaan.
Isä on tänään
ollut ystävänsä monttubileissä.
Porukkaa tuntuu
tippuvan ympäriltä tasaiseen tahtiin.
Koitan pysyä
järjissäni tän kaiken keskellä.
Olen lukenut
paljon kirjoja.
Ne antaa mulle
vähän voimaa, pääsen hetkeksi pois tästä kaikesta.
Aloin
neulomaankin, vaikka oon ihan paska siinä :D.
Yritän,
mä yritän...
ja toivon.
Toivon, että
kaikki kääntyy paremmaksi.
Tää
sairaus/kipu hallitsee mun elämää koko ajan.
Mutta onhan
tässä ollut muutakin tuon viimeisimmän blogitekstin jälkeen...
Yritän kertoa
siitä nyt, jos ees jotain positiivista sais tähän tekstiin.
Juhannuksena
olin töissä. Ja sain turpaani töissä vasikalta :D.
Kesäkuun
lopulla mie matkustin Helsinkiin, jossa mun kummit oli jo valmiina.
Käytiin
muutamalla oluella illalla.
Join sellaisen
oluen kuin Kipinätär. Oli oikeesti tajuttoman hyvä olut!
Tosin olin
kännissä jo kahdesta oluesta. Olin ennen Kipinätär olutta juonut
toisen oluen. Kipinätär olut on 11% nii vähän nousi päähän :´D
Käytiin myös Brewdogissa oluella, se on todella hyvä paikka.
30.6 Oli Helsinki Pride. Marssittiin kulkueessa ja oltiin puistojuhlassa
melkein loppuun asti. Oli kivaa ja hauskaa. Mulla oli ”villisika
viiniä” ja garagea <3
Oli meillä
muitakin eväitä...
Illasta käytiin
vielä muutamalla oluella.
En muista
kumpana yönä se oli, mutta mun oli pakko saada kunnollinen grilli
hampurilainen.
Metsästettiin
sitä loppujen lopuksi ympäri Helsinkiä, mutta sain sen <3
Kaikkea sitä
mun takia tarviikin metsästää...
Tällä reissulla hampparia ja
edellisellä reissulla mustikkashottia :D.
Jompana kumpana iltana käytiin syömässä friends and burgerissa.
Jompana kumpana iltana käytiin syömässä friends and burgerissa.
Palasin Lahteen
1.7 ja 2.7 mun luokse tuli miun ystävä Iisalmesta :).
Ollaan tunnettu
jo useampia vuosia, sähköposti kavereita oltiin alunperin ja nyt
sitten vihdoin ja viimein nähtiin.
Oli kivaa.
Ensimmäisenä iltana grillattiin ja tapani mukaan taas vähän
liioittelin syömisissä, mutta hyvää oli. Oli salaattii,
kasvisvartaita, grillijuustoa, salaattia, vegenakkeja jne. jne.
Seuraavana
päivänä käytiin kirpputoreilla, en muista ollenkaan että ostinko
edes mitään.
Illasta haettiin
ruokaa ja pelailtiin pelejä, käytiin lenkillä Mimin kanssa.
Myös Lahden
satamassa ja vesiuruilla kerettiin käväisemään.
Juttua riitti,
milloin mulla ei riittäis juttua? :D
Mun rakas koira
alkaa olla jo japsivanhus... Onneksi japaninpystykorvat ovat yleensä
pitkäikäisiä.
Sinä iltana, kun ystäväni lähti niin ajelin Mimin kanssa ABC kivimaalle, josta otin iltakahvin ja lähdettiin iltakahvi kävelylle :). Mulla on niin ikävä kahvia(kin)...
Töitäkin
tosiaan tein vielä heinäkuussa.
Isä oli kesäkuun lopusta sairaalassa. Mie sitten ravasin sairaalan, kodin, isän kodin ja töiden väliä. Isän koira oli miulla hoidossa.
Kissatkin hain Heinolasta kotiin.
16.7 Olin töissä tilalla joka on järven rannalla niin tulipahan 2 vuoden talviturkki heitettyä siinä iltanavetan jälkeen. Varmaan kolmisen kertaa kävin uimassa yhteensä tänä kesänä.
Ja no joo...
Siihen se sitte päättyikin se ”normaali” elämä.
Sen jälkeen tää
on ollu tätä.
Kipuu,
valitusta, epätoivoa, sairaaloita, lääkkeitä...
Isä on asunut
nyt mun luona, koska hänen talossaan on menossa putkiremontti.
Yllättävän
hyvin meillä on mennyt, vaikka etukäteen vähän pelottikin että
mitä tästä tulee.
Vaikka isä on
paras <3 niin silti pieni asunto, 2 aikuista ihmistä ja 2 koiraa
täällä nii mietin miten hermot kestää.
Yllättävän hyvin ne on
kestäneet ja yllättävän hyvin on mennyt vaikka onkin ollut hetkiä
jolloin vituttaa se, että isä on täällä. Mutta harvemmin.
Vielä ois vajaa
viikko-viikko isän asuttava täällä.
Isän koiran
jalka leikattiin (sekin viel kaiken paskan päälle). Lumilta oli
eturistiside poikki oikeasta takajalasta. Leikkaus meni hyvin ja myös
toipuminen on mennyt hyvin.
Muutama päivä
jouduttiin pitämään tötteröä päässä, kun muuten olisi
nuollut jalkaansa/haavaansa.
Olin muutaman
päivän ”evakossa” parhaalla ystävällä ja kummitytöllä.
Miun kummityttö on paras <3 Terapia vauva <3
Huoh.
Tällaista tää
elämä nyt on.
Vaikeuksia
sopeutua tähän,
vaikeuksia nähdä
tulevaisuutta,
vaikeuksia
ymmärtää.
On todella
vaikeaa vain olla ja kärsiä kivuista.
Kyllä mä
tiedän, että tällä on jokin tarkoitus ja munkin mielestä on
hyvä, että mulla on aikaa olla!!
Mutta en mä nyt
tätä tarkoittanut sillä, että haluan olla...
En ees tiiä
miten tästä selviää.
Koitan taistella
masennusta vastaan, mutta kuten voitte tekstistäni päätellä niin
se ei onnistu kovin hyvin.
On pieniä
hetkiä jolloin asiat on hyvin, jolloin olen onnellinen ja
tyytyväinen.
Mutta pääosin
mun pää on täynnä... noh paskaa.
Taistelen sen
takia, että mun keho alkaisi toimia,
mutta pysyn
elossa vain muiden takia.
"Kuka hyvänsä voi tulla lyömään lyötyy, mut lyökää. Kai mä kestän sen hengissä."
"Kuka hyvänsä voi tulla lyömään lyötyy, mut lyökää. Kai mä kestän sen hengissä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti