1.9.2015

Kesä :) Mie en pysy paikkallaan

Kuulumisten kertominen jatkuu... 

Kesäkuun alkupäivät olin vielä pohjoisessa :). Silloin 5.6 käytiin Rukalla ja 6.6 lähdin ajelemaan sitten "kohti kotia". Ajoin ensin Jyväskylään. Matka sinälleen meni ihan hyvin, mutta mun renkaasta alkoi kuulumaan ihan ihmeellistä ääntä. Tarkistin ilmanpaineet, eikä niissä ollut vikaa. Ei renkaassa muutenkaan näkynyt mitään, huolestutti mutta enpä voinut muuta kuin ajaa. En mie ymmärrä autoista oikeastaan mitään, eikä ollut auttavia käsiä lähellä. 

Lisäksi mua alkoi väsyttää ihan tajuttomasti loppumatkasta. Mutta kyllä se siitä, kun pidin vähän väliä taukoa, jaloittelin ja join jotain juotavaa jugurttia. Pääsin Jyväskylään, siskon ja äidin (edelleen inhoan tota sanaa, hyi!!) luokse. Eipä siinä illalla juuri mitään tullut tehtyä, saunassa taisin käydä ja sit menin nukkumaan. Seuraavana päivänä käytiin siskon kanssa viherlandiassa. Katsomassa niitä kakaduja siellä :) ja vetämässä jäätelöannokset :P. Myös ruusuhuoneessa piti käydä nuuskuttamassa tuoksuja.

Sen jälkeen käytiin Lidlissä ostoksilla. Siitä lähdinkin sitte eteenpäin, ajoin Heinolaan. Kummien luokse, kun kummisetä katsoi sen renkaan että mikä siinä on. 
Renkaassa kun on joku vetoakseli niin sitä ei oltu laitettu kiinni ollenkaan ja jarrulevy oli päässyt löystymään niin se piti sitä ääntä. Kummisetä korjasi miun auton :). Ja sen jälkeen ei oo ollut ongelmaa autossa. 

Heinolasta ajelin muistaakseni jostain syystä isälle Lahteen... En ole aivan varma asiasta.
Jossain välissä mie päädyin kuitenkin Vääksyyn kotiin. Täällä odotti iloinen yllätys ^^. Meinaan miun torakat oli saaneet 19 vauvvaa <3
Ja ei, torakat ei olleet hoidotta kuukautta. Kummit sen verran hoitivat, että ruokaa laittoivat. Sanoivat kyllä, että siellä on jotain pieniä ötököitä. Ajattelin, että jotain loisöttiäisiä mut ne olikin vaaveja <3 Olin niin innoissani ja onnellinen :) <3

Nyt mulla on 26 henkinen perhe, aika erilainen perhe vaan :D. Kuvittelin jotenkin, että oon ihan epäonnistunut torakka"kasvattaja", kun viime kesänä yritin ja yritin että olisin saanut poikasia mutta ei... ja nyt sitte ku olin poissa niin niitä oli tullut :). Ehkä ne tosiaan tarvitsi sen panorauhan :D. En ollu häiritsemässä.
Torakka vaaveista en oo ottanut kuvia, kun ei niistä oikeesti saa kunnollista kuvaa vaikka kuinka koittaisit... Mut muutama kuva mun kahdesta aikuisesta torkusta.


Hmm... Enpä oikein muista mitä muuta mun kesäkuun alkuun kuului muuta kuin tuo kotiutuminen. Ehkä mie siinä vaan oli pari päivää ja todennäköisesti siivosin, kun mua häiristee ja ahdistaa sotku...
15.6. Aamulla sain soiton, että mun mummo on kuollut. Ei se tullut yllätyksenä. Mummo oli sairastanut jo yli 10 vuotta syöpää ja lääkärit sanoivat, että hän on lääketieteellinen ihme :D. Niinkun olikin. Parempi, että hän pääsi pois täältä. En tiedä, minun kai pitäisi surra? Mutta kun en tunne surua, en voi pakottaakaan itseäni suremaan koska "pitää" surra.
Lähinnä mulla oli outo olo, vaikea selittää. Tottakai kuolema on aina sen kyseisen ihmisen menetys ja menetys on yksi pahimmista asioista mitä tiedän... Mutta olin ilmeisesti valmistautunut mummon kuolemaan hyvin?

Mummo oli huhtikuusta asti saattohoidossa ja huhtikuussa tiedettiin jo, että hän ei enää palaa kotiinsa. En tiedä. Mummo oli juuri omanlaisensa ihminen, erittäin suuri persoona ja ihana sekopää. Kaikella hyvällä kirjoitan tuon sanan sekopää :) :D. Enemmänkin mua alkaa hymyilyttää ja naurattaa, kun ajattelen mummoa ja kaikkea mitä koettiin sen kanssa. 
Ehkä mun tajuntaan ei vieläkään ole mennyt se, että mummo on kuollut... En ajattele häntä kuolleena vaikka tiedän, että hän on kuollut. Ihan mahdollista, että kun liikun Heinolassa niin sanon yht´äkkiä "Hei mummo menee tuolla." Näf, elämä ja kuolema ovat omituisia ja mystisiä asioita. 

Joka tapauksessa minä olen vielä elossa ja minun on elettävä omaa elämääni. Kuten olen tehnytkin :).
Lapin reissun jälkeen en enää pelännyt autolla ajamista :). En vieläkään aja mielelläni taajamassa, mutta kyllä sekin menee. Suurin ongelma on parkkeeraus+parkista lähteminen. En pysty jättämään mihinkää keskustaan autoa, ku en saa sitä kuitenkaan parkkiin järkevästi :D. tai lähinnä mun pitää miettiä etukäteen missä on sellainen parkkipaikka mihin saan auton järkevästi. Anyway mie innostuin sit ajamisesta kun en enää pelännyt ajaa :). Sen takia on tullut ajeltua sinne sun tänne ihan huvin vuoksi :). Oon käynyt tottakai Heinolassa ja Lahdessa ajelemassa mutta myös Hartolassa, Kuhmoisissa ja Lammilla :P. EI mulla mitään syytä oo ollut... Ottanut vaan koiran kyytiin ja ajanut johonki :). 

Juhannusaattona sain päähäni, että on yksinkertaisesti _pakko_ saada vuohenjuustohampurilainen. Juhannusaattonahan ei yleensä oo mikään paikka auki. Mutta onneksi Amarillo oli :). KYsyin isältä lähteekö hää miun kaa syömään ja lähtihän hän :). Hain iskän kotoaan, käytiin syömässä ja sit vein hänet kotiin. Keskustassa oli joku nainen odottamassa bussia, hän tuli kysymään että saisko kyydin? Kun ei bussit aattona kulje ja saihan hää :). Kiva auttaa toisia jos vaan pystyy ja uskaltaa. Uskaltamisella meinaan sitä, että ei ihan kaikkia uskalla kyytiin ottaa...
Mut kuitenkin, kävin juhannusyönä ajelemassa Kuhmoisiin. Oli jotenkin tosi hieno fiilis, ku peltojen päällä oli sumua ja pidin tauon/kävelin lenkin koiran kanssa jossain pellon vieressä... Käki kukku ja linnut lauloit, muuten oli hiljaista. Pimeällä ajelin takaisin kotiin sitten. 

20.6 Lähdin taasen Heinolaan. Kummitusten luokse <3
Illalla menin viettämään Juhannusta kaverin luokse tai periaatteessa ystävän kaverin luokse. Mut kuitenkin, meitä oli siinä muutama henkilö. Juteltiin, syötiin karkkia, kuunneltiin musiikkia jne. Oli ihan hauskaa :). Illalla mie lähdin takas kummeille, siis tää kaveri jonka luona olin asuu kanssa Heinolassa niin ei ollut pitkä matka.

Seuraavana päivänä käytiin kummien kanssa cafe kailaksessa kahvilla. Ja siis huhhuh miten törkeää palvelua oli... tai no voiko sitä edes palveluksi kutsua? Mie ymmärrän, että jokainen asiakaspalvelija on ihminen ja jokaisella on huonoja päiviä mutta silti! Jos on asiakaspalvelu työssä, jota varsinkin kahvilan kassana oleminen on pääosin niin silloin ollaan asiakaspalvelijoita ja kohdellaan asiakasta hyvin vaikka kuinka vituttais ja ottais päähän ja muuta... Jos taas kyse ei ole siitä yhdestä huonosta päivästä niin kannattaa vaihtaa alaa. Murh. En ole itsekkään täydellinen, mutta silloin kun olin kahvilan kassana niin kyllä mie hymyilin vaikka olisikin ärsyttänyt... ja tervehdin ja olin perus kohtelias. Ei se aina oo helppoo tiiän.
Mutta joo, kahvi ja omenapiirakka oli hyvää ja onhan cafe kailas hyvällä paikalla :). 
Cafe Kailas

Cafe Kailas
Eipä siinä, eiköhän myö vietetty ihan normi aikaa kummeilla :). Eli siis höpötettiin, katseltiin valokuvia ja videoita heidän reissuiltaan. Käytiin kyläilemässä ystävillä, kierrettiin kauppoja yms. yms. :). On tosi outoa, että nykyään ei oo kauheasti aikaa viettää sitä aikaa kummien luona :/. Eikä kyllä oikein kenenkään muunkaan luona oo kerennyt aikaansa juurikaan viettämään... Lähinnä isän luona. Mut välillä se elämä on tälläistä, kiireisiä kuukausia, jopa kiireisiä vuosia on ja niitä tulee ja niitä menee. Ehkä joskus on aikaa :). Eläkkeellä, jos sellaista käsitettä tunnetaan kun mä oon sen 65vee. :P :D.

23.6 olinki jo kotona ja miulle tuli extemporee reissu Lahteen ostamaan turvakumisaappaita. Agrimarketista mie ne ostin, sellaiset sievin saappaat :). Oon ollut tyytyväinen niihin... Kun olin saanut saappaat ostettua menin ystävän kanssa kahville roberts coffeeseen :P. Sellainen pikainen tapaaminen, mutta oli kiva tavata :)
Roberts coffee
Sain kesätöitä lomittajana niin mulla oli 24.6 perehdytys päivä, että minuu jännitti ja pelotti että osaanko mitään. Mutta ilmeisesti osasin, kun sain sen työjakson sinne sitten :).

26.6 Oli silleen aika rankka päivä, kun menin Heinolaan äidin ja enon avuksi tyhjentämään mummon asuntoa tavaroista. Että sitä tavaraa oli paljon! Vaikka mun blogin nimi on maniaa, MATERIAA ja masennusta niin olen silti sitä mieltä, että tavara/materia EI tuo onnea. Päinvastoin... Loppupeleissä se materia omistaa ihmisen eikä me sitä... Tää on niin ristiriitaista. Toisaalta mua häiritsee ja ahdistaa yms. kaikki ylimääräinen tavara mutta silti mä rakastan shoppailua ja kirpputorien sekä kauppojen kiertämistä. Kun ostaa jotain niin kyllä siitä saa hetken mielihyvää, joskus jopa paljon pidempään kuin sen hetken. Vaikka se on vaan tavaraa... Joihinkin tavaroihin voi tulla ns. tunneside. En mie haluaisi heittää menemään mun monster high nukkea taikka pöllötavaroita ja mulle tulis oikeesti varmaan ikävä niitä o_O. Mut silti mua häiritsee liika tavara.
Mutta kuitenkin meni se päivä suht ok, kun eno ja äiti ei ruvenneet riitelemään. En olisi jäänyt kuuntelemaan sitä. Kyllähän toi äiti yritti vähän riitaa haastaa, mutta onneks mun eno ei lähtenyt siihen mukaan millään lailla. Huh!

27.6 oli todella aikainen herätys. Lähdettiin kummien kanssa Helsinkiin, Helsinki Prideen :) ^^. Mentiin ensin öö Kaisaniemen puistoon (kai) Pride Piknikille. Siellä oli aikasta vähän porukkaa, mutta oli silti ihan hauskaa. Meillä oli oikein kunnon eväät :) ja sit sieltä sai sateenkaari ilmapalloja. Oli aurinkoista, mutta ihan sekunneissa alko kova sade ja ukkonen. Kamat kasaan ja kiireellä johonki katokseen... Kyllä sitä kastu aika pahasti, mutta eipä tuo mitään. Haettiin kahvit siinä... Ai niin ja mulla oli mukana "koira", kun oma koira oli hoidossa niin piti keksiä joku varakoira. Mun varakoira on kuvassa :D.
Varakoira :D.
Joo-o, tota mie vedin perässäni ja juttelin sille :D. Oon outo, tiedetään ja pokkaahan löytyy :P ;).
Mentiin senaatintorille hyvissä ajoin ja loppupäivän oli tosi hyvä sää. Aurinko paistoi :). Illalla huomasin, että olin jopa vähän palanut olkapäistä mutta eipä tuo mitään. Käveltiin kulkueen mukana hmm.. en mie muista missä puistossa se oli se puistojuhla :O... Noh ehkä sen ei niin väliä missä se oli. Mut kuitenki oltiin melkein puistojuhlan loppuun asti. Oli kivaa :). Kuha oltiin, seurailtiin menoa, syötiin eväitä jne. Kävin ottaa poskeen... kasvomaalauksen :P. Ja liityin SEY:n jäseneksi :). Lisäksi voitin SEY:n arvonnasta kassin.


Illalla me lähdettiin sitten kohti Joensuuta. Onhan se aikasta pitkä matka Helsingistä Joensuuhun. Pari taukoa kai pidettiin. Väsytti kyllä ihan älyttömästi...
Mentiin Joensuuhun, kun 28.6 oli ristiäiset :). 

Maanantaina mie hain verokortin Joensuun verotoimistosta, en tajua miten Lahden toimisto on niin surkeasti auki kesäisin. Oliko muistaakseni jopa 3h? Murpatimurpati...
Mut kierreiltiin kirppareita ja löysin itselleni vaikka ja mitä :). Löysin pikkukassin, Vanssin kengät, mekon ja paljettipaidan... Niin ja vöitä myös. Hihihi, eka vaan haukun materian ja sit oon ihan innoissani selittämässä mitä löysin :P. 
Käytiin tottakai myös "sukulaisissa" maalla. Joensuusta tultiin Heinolaan jossa taisin olla jopa yhden yön.
Kävin taas kotona "kääntymässä" ja lähdin Lahteen taas... 

Näin mun ystävää ja mentiin teerenpeliin istumaan iltaa ja kokeilemaan erilaisia drinkkejä. Mukavasti ja nopeasti ilta vierähti siinä :). Menin ystävälleni yöksi. Seuraavana aamuna otin isän kyytiin ja mentiin mummon hautajaisiin. Hautajaiset meni hyvin. Siunaustilaisuus oli lyhyt, pienet hautajaiset. Pidin itse kirjoittamani puheen mummosta siunaustilaisuudessa koska varsinaista muistotilaisuutta ei oltu sovittu. Vaikka mentiin syömään Kettuun ja Kanaan siunauksen jälkeen. Kyllä mie vähän itkin hautajaisissa, mutta siinäpä ne mun itkut on olleetkin mummon kuoleman osalta ja en edelleenkään osaa mieltää sitä että hän on kuollut vaikka olin jopa siellä hautajaisissa jossa olisi luullut asian viimeistään käsittävän.
Kun oltiin syömässä niin oli sinälleen jopa ihan hauskaa, kun muisteltiin mummoa ja sen elämää. :)

Mun ystävä tuli mun luokse ja meillä oli tosi hauska ilta :D. Mietittiin, että mun mummo varmaan oli paikalla kun tapahtui sellainen valoilmiö... :). Keinuttiin ulkona ja kuunneltiin musiikkia...

5.7 Oli mun rakkaan karvakasan 7vee synttärit :) Mössispössis täytti jo 7 ja silti se on kyllä iiihan kakara vielä :D. 
Vanhus <3
5.7 Ajelin  Lahteen jossa otin kyytiin ystävän ja hänen kaksi lastaan. Myö lähdettiin kohti Tamperetta, jossa miun kummit oli jo valmiina :). Matka meni ihan hyvin vaikka tietyömaan takia ehkä vähän eksyttiin mut ei se mitään...
Ilta meni jutellessa, pelaillessa, syödessä ja niin, käytiin me uimassakin. Tosin mie en uinut, hrr. 
Seuraavana päivänä myö mentiin särkänniemeen :). Oli kiva päivä, vaikkakin oli ns. liian hyvä sää. Eli huvipuistossa oli paljon porukkaa ja jonot sen mukaiset. Pääasia, että pääsin tornaadoon <3 miun lempilaite. Käytiin myös kahvilla näsinneulassa. Eipä sinne särkkikseen millään riitä yksi päivä niin haettiin toisen päivän rannekkeetkin, ne sai jollain VR:n edulla ilmaiseksi. 
Käytiin syömässä JallaJalla nimisessä ravintolassa, siellä myö kummien kanssa käydään ns. aina kun ollaan Tampereella. Hyvää ruokaa oli :P. Söin jonkun falafel annoksen...
Sain illalla vaan aivan järkyttävän vatsakivun, joka ei milläään loppunut. Sapessa mulla on jotain ongelmaa, tiedän sen vaikka lääkärit ei suostu tutkimaan koska "oot niin nuori" tai sit ne ajattelee vaan, että mulla on päässä vikaa. Mutta jouduin kuitenki menemään TAYSsiin päivystykseen. Heidän toiminnastaan miulla ei oo valittamista :). Pääsin heti sisään ja otettiin perus kokeet, laitettiin tiputukseen ja lääkäri tutki myöhemmin vatsan. Kokeet oli normaalit, mutta sano se lääkäri että kannattaa ottaa kontrolli ihan varmuudeksi myöhemmin, jos siellä on jotain niin ei välttämättä ilmene ihan heti.
Mutta joo, sellainen ilta"huvittelu".

Seuraavana päivänä muut lähti särkänniemeen ja mie jäin kämpille nukkumaan. En mie ois pystynyt olee huvipuistossa. Nukuin oikeastaan koko päivän...

Mutta juuh, lähdettiin Tampereelta niin käytiin Pispalan näkötornissa munkkikahveilla :). Ja sen jälkeen mentiin sinne mihin mua ei ikinä, siis _ikinä_ saisi päästää. Ideaparkkiin :D.
Joo-o... Menihän sinne sit taas se reilu 100e. Ostin kuudet housut, kahdet shortsit, kolmet sukkahousut, mekon, hameen ja villapaidan. Sekä viilennysliivin koiralle. Hupsista keikkaa. Mut kaikki oli tarjouksessa :). 
Matkalla käytiin syömässä ABC Tiiriöllä ja mie söin vuohenjuustosalaatin... Mulla on nyt jokin himo tohon vuohenjuustoon ollut siitä juhannuksesta asti :D. En ees tiiä montako vuohenjuusto hampparia oon loppujenlopuksi syönyt ja muuta vuohenjuusto hössäkkää.

Harmittaa vaan, kun just ennen mun vuohenjuusto kautta selvisi kuinka epäeettistä vuohenmaidon ja vuohenjuuston teko on :(. Mut nii-in, tiedostan sen mutta se nyt vaan on mun pahe toi vuohenjuusto...

Ja Särkkiksessa mie sain idean!! :) Kun mulla on tulossa vielä pieneläin TOP nii-iiin ajattelin jos menisin tekee sen särkkiksen akvaarioon... Jos se vaan onnistuu. Olis kivaa :).

Reissun jälkeen mulla alkoi seuraavana aamuna sitten ne kesätyöt. Eipä siinä oikein muuta tullut tehtyä kuin töitä. Mutta viihdyin tosi hyvin töissä :).

Olin sen reilu pari viikkoa töissä. TÄnä vuonna sain jopa aikaiseksi mennä keräämään mustikoita :). Kävin kaksi kertaa keräämässä mustikoita, ei se paljon oo mutta tyhjää parempi :). Leivoin myös piiiiitkästä piiitkästä aikaa, vanilijaisen mustikkapiirakan.

Heinäkuun lopussa mie lähdin mun ystävän kanssa Jyväskylään, siskon ja äidin luokse. Ystävän kanssa oli hauskaa, sekä siskon kanssa. Pelattiin paljon erilaisia pelejä :). Käytiin ystävän kanssa myös keskustassa kattelemassa menoa illalla.Yhdet käytiin juomassa.


 Seuraavana aamuna mulla oli elämäni ensimmäistä kertaa hieroja. Selvisi, että se hieroja on mun yläastekaverin isä :D. Mut ei siinä mitään. Kyllä hän sai jotakin jumeja pois, sen takia oli kyllä vähän aikaa käsi/kädet ihan pirun kipeänä. Pitäisi käydä uudestaankin hierojalla. Jumissa mulla oli etenkin alaselkä ja vasen käsi...
Kierreltiin kaupungilla sitten, minä, sisko, ystävä ja äiti. Kahvilla käytiin. Iltapäivästä lähdin ystävän kanssa Saarijärvelle. Hänen sukulaisiaan asuu siellä. Oli oikein ihana iltapäivä/ilta :).  Se tais olla keskiviikko 29.7. 

Torstaina sisko, ystävä, äiti ja minä hypättiin autoon ja lähdettiin kohti mun kämppää, Vääksyä. Matkalla käytiin tallilla, jossa sisko pääsi ratsastamaan hevosella :). Tykkäsi tosi paljon, miehän en hevosista tykkää. Pidettiin tauko Padasjoella. 
Olivat mun luona kaksi yötä. Käytiin rannalla, sisko ui. Ja kanavalla käytiin kahvilla :). Oli silleen joo ihan kivaa... mutta kyllä mulla oli hermo vitun pinnalla äidin takia. Saatana... Kauhee sähläys ja jatkuva selitys ja ihmeellistä ylireagointia kaikkeen -_-

Lauantaina vein siskon ja äidin sitten mun isän vaivoiksi... Hermohan hälläkin oli mennyt.
Prkl mikä nainen se on, hermot menee... En jaksa ajatella sitä ihmistä nyt. Ei kiinnosta.

Ai niin ja Mimi raukka sai Jyväskylässä ollessa vesimeloni kypärän :D.

Mutta siinäpä oli miun heinäkuu... Aikamoista lentämistä sinne tänne ja tonne :D. Elokuussakin on tapahtunut sitä sun tätä, mutta tänään en jaksa enää kirjoittaa elokuusta...
Kirjoitan kun ehdin ja jaksan. Kivaa syksyä immeisille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti