Maanantaina ja tiistaina en tehnyt yhtikäs mitään! Okei pesin koneellisen (vai pari?) pyykkiä ja tottakai hoidin Mimityksen. Oli vaan kauhea väsymys ja angsti päällä. Siis ihan oikeasti mä inhoan tätä kämppää ja liikaa tavaraa! Miksen vaan osaa pitää tavaroita järjestyksessä?
Vaatteet lattialla, roskia lattialla, tiskiä, koirankarvoja, hiekkaa, pölyä, paperia... mitä kaikkea vielä?
Noh sain mä sen verran siivottua, että otin tavarat pois lattioilta, mut oon jotenkin kummasti taas sotkenut :D. Mulla oli aamulla mun sandaalin pari hukassa ja etsin sitä mitä kummallisimmista paikoista, kunnes löysin sen yhdestä mun laukusta :D.
Keskiviikkona suunnistin taas tuohon "suureen maailmaan". Lahteen, jossa taivaskin on isompi... Seikkailin bussilla kirpputori Lanttilaan. Enpä oo koskaan sinne bussilla mennyt, mut hienostihhan mä osasin. Siitä käppäilin citymarkettiin pyörimään. Eihän mulla rahaa mitään olis ollut ostaa, kuhan kulutin aikaani ennen terapiaa.
Bussilla keskustaan. Seurailin siellä taas ihmisten menoa. Mihinköhän kaikki on menossa? Mistäköhän ne on tulossa? Onkohan toi koira tolle vaan joku kiva lelu? Onhan chihuahuat ihania koiria toki, mutta niitä tunnutaan pitävän enemmänkin leluina kuin oikeina, tuntevina, elävinä oleintoina... koirina. Ja mopsitkin on toki ihania, mutta kyllä mun tekee pahaa kun tiedän, että se on jalostettu liian pitkälle ja mopseilla on hengitystieongelmia... Noi tuli just Sokoksen ovesta tupakalle... Ne on ihan varmasti psykiatrian päiväpoliklinikan asiakkaita. Onpas siellä tällä kertaa suhteellisen vanhaa porukkaa. Ihan massaan hukkuvia tyyppejä, ollaankohan me kaikki ihan sekaisin? Toivottavasti mä en enää ikinä joudu psykiatrian päiväpoliklinikalle... Niiin tylsä paikka! Voin ihan yhtä hyvin lukee kirjoja kotonakin. Ja varsinkin kesällä, kuka haluaa istua neljän seinän sisällä päivät?...
Terapiaan. Kerroin siitä kuinka tykkään siitä, että mulla on tarkka aikataulu, tietty rytmi ja suunitelma. Kuinka helppoa onkaan vaan olla ilman huolia ja tehdä just samat asiat päivästä toiseen? Kyllästyisiköhän siihen, jos se rytmi olisikin ihan jatkuvaa? En tiedä... Aikatauluttaminen, suunitteleminen on (tai voi olla) yksi selviytymiskeino. Mutta jos aina ahdistuu taikka hermostuu, kun suunitelmaan tulee muutos niin se ei välttämättä ole hyvä asia. Täytyis olla taas keskivälissä suunittelemista ja joustavuutta. Mä vaan taidan mennä taas ääripäihin, taidan mennä kaikissa ääripäihin. Oon joustava. Mullehan käy melkein kaikki mitä muut ehdottaa, voinhan aina siirtää muita menoja tai asioiden tekemistä... Toisaalta oon suunitelmallinen, jos teen suunitelman ja noudatan sitä, niin auta armias jos joku tulee sotkee mun suunitelman. Angstaan ja ahdistun, jos suunitelma meneekin ihan pilalle!
Eli siis tasapainoon on pyrittävä. Saan ja voin tehdä suunitelmia/aikatauluja ja tiettyyn asti se on hyvä, mutta pitää myös joustavuus...
Mielyttäminen. Mulla on vahva oma tahto, mutta silti peitän sen erittäin hyvin. Mä miellytän ihmisiä osittain huomaamattakin... vain jotta kelpaisin. Pitäisi opetella löytämään itsensä ja omat rajansa. Opetella luottamaan itseensä enemmän. Uskoa siihen, että minullakin on oikeus olla minä, just sellainen kuin olen. Kelpaanko sellaisena kuin olen?
Mitä jos en kelpaakkaan... Itse asiassa miten edes voisin kelvata?
Mä olen väsynyt. Nyt se on kirjoitettu ihan julkisesti. Mä siis olen oikeasti väsynyt. Mulla on oikeus siihen. Mun ei aina tarvitse olla pirteä ja iloinen. Jokainen iso ja pieni muutos vaikuttaa ihmiseen. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut ihan järkyttävän paljon! Omilleen muuttaminen, itsenäistyminen, uusi koulu, uusia ihmisiä, luopumista... vähän kaikkea muutakin. Ylipäätään mun elämässä on tapahtunut todella paljon ikääni nähden, että ei ihme kuulema että olen väsynyt... Nyt kun vaan uskon, että mulla on oikeus siihen, eikä mua tuomita sen takia.
En vaan haluais valittaa, vaikka siihenkin on joskus oikeus. Kuka tykkää valittajista? öö... Ei kai kukaan? En mäkään tykkää siitä, että joku valittaa jatkuvasti, vaikka tottakai valittaa saa ja pitääkin, koska ei pitäis padota asioita sisälleen kuten eräät (=minä) tekee.
Kuka käskee mun olla pirteä? Kuka käskee mun jatkuvasti hymyillä? Kuka käskee mun kuunnella kaikkien huolet?
Sain kehuja siitä, että hillitsen erittäin hyvin mun tunneyllykkeet ja omistan paljon sosiaalista älykkyyttä :). Onhan se kiva joo, että pystyn olemaan tyynen/rauhallisen/tasapainoisen oloinen tilanteissa, mutta kun ei ihmiset näe mun läpi, ei ne näe sitä mitä mä tunnen. Enkä voi sitä olettaakkaan, koska ihmiset ei ole ajatustenlukijoita.
Anyway terapiasta suunnistin kotiin ja koiran kanssa lenkille vaihteeksi. Lenkin jälkeen älysin, että hetkinen mä elän. Hitto mä olen elossa! Kaikki se mitä oon kokenut, mä olen selvinnyt hengistä siitä ja vielä suhteellisen ok kunnossa (kai?)... Mähän oon vahva ja sitkee! Tosi vahva ja sitkee. Mä olen elossa, se on jo paljon. :)
Mielialat menee aikamoista vuoristorataa, mutta eipä se kai haittaa. Ainahan mulla on heittänyt päässä enemmän taikka vähemmän :D.
Mun pitäis olla nukkumassa ja olinkin menossa nukkumaan. Olin vaihtanut jo yövaatteet päälle, join iltateetä. Huomasin, että eihän mua nukuta yhtään. Pakkailin kamoja huomista varten, eikä vieläkään nukuttanut. Kävin lenkillä, koska halusin ulos. Join mansikkakaakaota ja söin kaurahiutalekanelirasvasokeri sotkua :D. Maistuu ihan omenakaneli paistokselle ilman omenaa :P. Mut ei, ei väsyttänyt taikka nukuttanut yhtään. Typerää mennä sänkyyn pyörimään muuten vaan, joten tässä mä nyt sitten istun.
Koska mä oikeasti rakastan tota kesää tuolla ulkona niin etsin tänään aikastamoisen kasan erilaisia kesäbiisejä koneelleni ja mp3 soittimeen, pääsee oikein kunnolla fiilistelemään kesää :). Laitanpa tähän linkkeinä kesäbiisejä teille, olkaapa hyvä :D. Tai en mä tiiä onks nää kaikki kesäbiisejä, mut kuiteskii... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti