Eilen illalla join rauhassa iltateetä ja lueskelin Aku Ankkaa sängylläni. Yritin alkaa nukkumaan... Huomasin, että haukon happea, enkä saa henkeä, ahdistaa ja kuvia luokkahuoneista pyöri päässä. Stressasi... Mä olen pelännyt koulua ja vaikka on kuinka unelma-ala niin ei, ei, ei. Mä en halua mennä kouluun.
Vanhat pelot puskee läpi. Luokkahuone, opettaja opettaa jotain, mä kuuntelen vain mun sydämenlyöntejä, yritän hengittää ja seuraan kelloa. Milloin pääsee pois?
Pelkään paritehtäviä, ryhmätehtäviä. En halua puhua, en tahdo! Kuka tahansa voi vittuilla mulle suoraan tai epäsuorasti. Opettajaa ei kiinnosta tai sitten se ei välitä.
Mikä mun aivoja vaivaa? Mistä ne kaivaa yht´äkkiä koulupelon taas esille?
Ammatilliseen koulutukseen valmistavassa koulutuksessakin ahdisti välillä aivan liikaa ja syksylläkin aivan aluksi.
Mitä syytä mulla on pelätä koulua?
Ei kai mitään?
Mä oikeasti voin hyvin ja ei mulla päivällä ole mitään ongelmaa ollut pitkiin aikoihin. Ei ole ollut turhia pelkoja, turhaa ahdistusta, saatika paniikkikohtauksia.
Mistä noi tulee? ja miksi?
Hämmentää ja vähän pelottaakin. Kai mun aivot yrittää viestittää mulle, että mun pitäisi levätä ja pysähtyä. Haluaisinkin tehdä niin, mutta en voi. Kesätyöt alkaa huomenna, ihan kivaa sinällään. Sen jälkeen onkin reissun vuoro... Jonka jälkeen alkaa työssäoppiminen, jonka jälkeen on koulua ja jos teen toisen TOPin kesällä 2014 se menee siinä ja taas vuosi koulua...
Milloin mä saan vain OLLA? Nukkua pari vuorokautta putkeen.
Stressaa, kun mietin että nyt käyn koulua, jonka jälkeen valmistun. Ehkä opiskelen lisää, ehkä menen töihin. Vaikka on tosiaan se unelma-ala niin kyllä mua stressaa. Sit tehdäänkin 40-45 vuotta töitä, ei aikaa levätä ja olla. Jos töitä ei taas irtoa niin enpä mä silloinkaan voi olla stressittä, silloin pitää miettiä milloin, mistä ja miten saan rahaa elämiseen.
Tänään aamusta pakkasin kamat. Enon kyydillä mummolaan. Oli mukava nähdä enoa :). Mummoakin tavallaan joo, mutta mua alkoi ahdistaa.
Mummo kertoi sellaisia asioita joita en ole tiennytkään... En oikeastaan haluaisi edes kirjoittaa niistä. Niin pahaa mun tekee.
Kunpa voisin vaihtaa nimeni, puhelinnumeroni, muuttaa ihan jonnekkin muualle, unohtaa kaikki sukulaiset. Haluan kadota, paeta.
Yritän ajatella positiivisesti, hymyillä, olla energinen.
Suoraan sanoen musta tuntuu, että olen jonkun laatikon sisällä, josta en pääse pois.
Jonkinlainen umpikuja, josta ei vain voi paeta.
Pitää vain suorittaa ja sopeutua, toivoa parempaa huomista. Odottaa päivää jolloin saa levätä.
Haudassa ehtii lepäämään.
Kytkisin aivot pois päältä jos pystyisin.
"Mä oon matkustanu junalla kuuhun ja takasin.
Joka kerta rankemmin taivaast alas palasin.
Äiti soitti poliisit, ne vei mut pois.
Vaikkei mulla suljetulle kuukautta ois.
Mun iskä sano, et mä oon kunnos.
Lepositeissä sisälläni tunteiden tungos.
Mut nää on vaa oloja, antakaa mun mennä.
Itse perkeleeni kesytän.
Vaik kotona on tapettien kuviotki liian levottomia.
Aivotoiminnast ei pidetä lomia.
Tein turhaan taas itsarin, siihen suuntaan vihjasin et
jättäkää jo rauhaan tai tehkää se lobotomia.
Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä.
Mieli teki omat esteensä.
Juoksen karkuun tai juoksen perässä.
Aistit tylsinä mut hampaat veressä.
Vaikka yritin, ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla.
Nyt on valkeat seinät ja kukat ikkunalla.
Voisinpa juoksennella auringon alla.
Mä murrun joka kerta sisältä kun.
Maapallo pyörähtää ympäri mun.
Tässä nyt. Tässä nyt.
Tässä hetkessä elämäsi sun.
Mitä minä kuuseen kurkottaja huolin.
Turhaan murheet paino mua jo ennen ku mä kuolin.
Ne kerkee murehtii ku napsahtaa.
Katajaan kapsahtaa, ku potkin alta nurin tuolin.
Ihmisparka, mieli vielä tiedolle arka.
Maksatko mietteistäni markan?
Aamulla asennettiin aivoihin salpa.
Ihmishenki on niin halpa.
Elämä on puoliks typerii unelmii.
Puoliks harmaata vastuuta, tilastolukemii.
Mummo toi kukkapuketin.
Jos sä viet mut pois mukanas, laitan ympärille rusetin.
Lisää vettä myllyyn.
Lisää muiden päätöksiä, piikkejä pyllyyn.
Mun mieli kyllästyny myrkkyyn.
Mä kutsun tohtoritädin mun kans kylkiäiskylpyyn.
Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä.
Mieli teki omat esteensä.
Juoksen karkuun tai juoksen perässä.
Aistit tylsinä mut hampaat veressä.
Vaikka yritin, ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla.
Nyt on valkeat seinät ja kukat ikkunalla.
Voisinpa juoksennella auringon alla.
Mä murrun joka kerta sisältä kun.
Maapallo pyörähtää ympäri mun.
Tässä nyt. Tässä nyt.
Tässä hetkessä elämäsi sun.
Ei ihminen voi tietää tietään.
Toiset vie, toiset pois viedään.
Anna sataa, tulee sateenkaaria.
Laula vaikka kusilaarilla aaria.
Sano oma sana, laula oma laulu.
Kirjota se kirja, maalaa jo se taulu.
Ihan tarpeeks iteltä jo anteeks anottu.
Nää kaikki sanat on jo joskus sanottu."
Pyhimys - Nyt
Eilen sain päähäni värjätä hiukset, kun vieläkään en oo päässyt sinne kampaajalle.
Enkä mä kait oikein mitään muuta järkevää eilen tehnytkään.
Isäkin kävi, toi mulle laajakuvatelkkarin. On mun nyt hyvä katsoa ohjelmia, joita en ees katso.
Sukulaisten suurin huoli tuntuu olevan se, että onko mulla televisio ja toimiihan se.
Kyllä, kyllä mulla on televisio ja se toimii, mutta mitä sitten?
Kysyisitte mielummin "Mitä sulle kuuluu?"
Toisaalta ei mua enää huvita edes kertoa vaikka kysyisitte.
Meen kahville, moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti