Lauantaina hyppäsin bussiin jolla menin isäni luokse. Siellä pläräsin vanhoja paperivalokuvia vinon pinon. Mun piti tehdä terapeutille sellainen kuvajuttu, että olisin tuonut hänelle näytettäväksi tärkeitä valokuvia. En kuitenkaan osannut valita niitä tärkeimpiä kuvia sieltä vaan päädyin ottamaan aika paljon erilaisia kuvia elämänivarrelta. Siitä tuli melkoinen kuva elämäkerta. Mun isä on aivan ihana, mutta ei vaan jotenkin koskaan olla osattu puhua keskenämme tärkeistä asioista... Nyt isä kuitenkin selaili niitä valokuvia mun kanssa ja kertoi vaikka mitä asioita mitä en ollut isästäni/hänen elämästään tiennytkään. Katseltiin myös vanhoja kortteja/piirrustuksia jotka mummoni (hän on kuollut jo) on säästänyt.
Toi kuulostaa tosi pieneltä asialta, silti se oli mulle todella tärkeää. Kunpa osaisin sanoa vielä sen isällenikin, se kuinka tärkeä hän on ja kuinka tärkeää on viettää hänen kanssaan aikaa vaikka olenkin jo 21 vuotias... Tuun aina olemaan sisälläni se pikkutyttö joka olin kymmenenkin vuotta sitten. Se ihminen joka kaipaa hyväksyntää ja rakkautta tärkeiltä ihmisiltä.
Käytiin myös kaupungilla isäni kanssa. Mä en ostanut muuta kuin jäätelön (yllätys) ja energiajuoman. Kaupassa tuli enokin vastaan sattumalta, pitäisi häneenkin olla enemmän yhteydessä. Vähän vaikeaa vaan, kun enolla on puhelin kiinni melkein aina, eikä hän pidä lupauksiaan... Monet reissut ja tavarat hän on mulle luvannut, jotenkin hän ne aina vaan "unohtaa" :/.
Näin kaupaungilla kaveria jota en ollut nähnyt varmaan kolmeen vuoteen. Oli tosi kiva nähdä ja jutella :).
Illasta isän kaverin olisi pitänyt heittää mut kotiin ja isän tulla sitten kyydissä myös. Isän ja sen kaverin oli tarkoitus mennä juhlimaan, kuuntelemaan live musiikkia tohon mun kämpän lähelle.
Isän kaveri ilmoitti jotain puoli tuntia ennen lähtöä, että häntä masentaa eikä voi lähteä. VITUTTI. Olin niin vihainen ja jotenkin pettynyt isän puolesta... Tiedän tunteen, kun joku peruu lupauksensa tai näkemisen. Tiedän tuon tunteen liiankin hyvin.
Isä oli kuitenkin ihana ja jaksoi tsempata, etsiä positiivisia puolia asiasta. Lopulta ymmärsin itse, että ihan turhaa mun on olla vihainen. Riittää, että isällä on paha mieli, voin tuntea empatiaa ja sympatiaa, mutta turha mun itseeni on sitä vitutusta tmv. tartuttaa.
Turhaa jäädä myöskään vellomaan mihinkään negatiiviseen tunteeseen pitkäksi aikaa, ketä se hyödyttää. Mitä iloa siitä on kenellekkään?
Elämässä jokainen joutuu pettymään ja se saa tuntua pahalta, se tuntuu pahalta. Pettymyksistä pääsee yli, pettymykset kasvattaa. Niinhän sitä sanotaankin, että "vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä" kuulostaa julmalta, toisaalta kyllä ymmärrän tuonkin filosofian.
Joka tapauksessa pettymyksen tunnetta, kuten kaikkia muitakin tunteita täytyy opetella sietämään. Sellaista se elämä on, välillä ne ruusun piikit pistelee vaikka muuten tanssisikin ruusuilla.
Sunnuntai meni omilla kämpillä, siivoillessa ja navettaviikkoon valmistautuessa. Koiran kanssa lenkkeillessä ja kirjoittaessa. Valokuvien järjestämisessä. Kirjoitin 12 sivua ylös muistojani. Ne oli pakko kirjoittaa juuri silloin, koska ne tulvi vain mieleeni katsellessani niitä kuvia. Muistot olivat hyviä. Ei mun elämä niin täynnä pimeää ja mustaa olekkaan. Pitäisi elää hetkessä, mutta toisaalta on kait sitä hyvä muistella menneistä niitä hyviä juttuja? Muistaa miten tähän ollaan päädytty, nauraa hyville asioille, nauraa typerille mokille ja hassuille ajatuksilleen. Arvostaa jokaista muistoa jonka on saanut. Pahoja asioita ei kauheasti mielestäni kannata muistella, toki nekin pitää käsitellä, jos ne ovat jotenkin kauhean hallitsevia asioita... Ilman vaikeuksia en myöskään olisi tässä. Ilman vaikeuksia ei osaisi arvostaa niitä pieniä asioita joita tässä elämässä on.
Kyllä minunkin mieleni välillä valtaa kateus, viha, katkeruus. Silti olisi aika kauheaa jos olisinkin hemmoteltu kakara, joka odottaa että kaikki tuodaan kaikki eteen valmiina. Hemmoteltu kakara joka saa ja on aina saanut kaiken minkä ikinä haluaa. Elämä opettaa, tekee vahvaksi ja sitkeäksi ;).
Tänään kävin terapiassa. Selattiin tosiaan niitä valokuvia. Puhuttiin koulustakin vähän, kerroin kuinka asiat alkaa olemaan koulun suhteen erittäin hyvin järjestyksessä. Terapeutti on ylpeä minusta :)... Mäkin yritän olla itsestäni edes hiukkasen ylpeä. Huomenna on mulla jalostuksen koe, johon olen tänään lukenut. Pää on täynnä kromosomeja, dna rihmoja, alleeleja yms. käsitteitä, eiköhän se koe läpi mene ;).
Navettaviikko stressaa, stressaa ja stressaa. Haluan, että mun kämppä on siisti kun lähden täältä navettaviikolle ja kun tulen sieltä. Siksi olen siivonnut. Kävin kaupassa hakemassa itselleni syömistä navettaviikolle, koska ei siellä koulun ruokalassa ole oikeastaan mitään mitä söisin. (Kaikki ruoka on lämmintä taikka kiinteää... Paitsi aamupalalla jugurtti. Tosin sekin on jotain valion jugurttia ja siinä on liivatetta :/) Kaikki muu on pakattuna paitsi vaatteet ja sellaiset asiat joita ei voi vielä pakata... Mulla on nyt jo kaksi isoa kassia joista toinen painaa ihan liikaa. Mutta en selviä ilman niitä tavaroitakaan navettaviikosta... Siellä on ihan perus hygieniatarviketta, kipulääkettä, pyyhe, koiralle makuualustaa, koiran ruokaa, pari vihkoa, kyniä... Sekä "mun" ruokia. Onneksi saan kyydin koulun asuntoloille niin ei tarvitse bussiin raahata noita tavaroita koiran kanssa... ja muutenkin menee helpommin kun on kyyti :):
STRESSAA toi navettaviikko... Kyl siitäkin selviydytään. Ja hei mun turvakumisaappaat oli vihdoinkin tullut sinne liikkeeseen, isä käy hakemassa ne keskiviikkona ja tuo ne sit mulle joskus tai haen ne isältä. Katsoo nyt miten tässä ehtii.
Olen kävellyt tänäänkin pitkiä lenkkejä koiran kanssa, lenkillä on aina jotenkin paljon helpompi hengittää. Mulla on kevyt olo (miinus navettaviikko stressi). Elämä tuntuu kuitenkin aika kivalta ja oikeastaan en muuta haluakkaan kuin elää :).
Kuvia en oo oikeastaan edes tässä ehtinyt ottaa, kun tuntuu olevan niin paljon tekemistä :D. Enkä ole tehnyt mitään sen ihmeempiä muutenkaan.
Hyvää kesän odotusta <3 :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti